torstai 19. lokakuuta 2017

Tärkeintä on arjen pienet onnistumiset

Blogin sisältöä tuottaessa keskeisessä asemassa on tekstien mielenkiintoisuus. "Millaisia uusia ja erilaisia aiheita keksin" ja "millaiset postaukset ovat lukijoiden mielestä kiinnostavia" -kysymykset pyörivät mielessä ahkerasti. Erityisesti valmennuspostaukset koetaan mielenkiintoisiksi, sillä monet toivovat saavansa vinkkejä omaan itsenäiseen ratsastukseen. Kilpailuraportit kiinnostavat myös, mutta joka viikolle ei riitä julkaistavaksi kisa- tai valmennuspostauksia. Suurin osa arjesta hevosten kanssa on kuitenkin sitä ihan tavallista arkea, jolloin tehdään kuitenkin se kaikkein tärkein työ.



Arki on harvoin erityisen kiinnostavaa, minkä vuoksi tavallisista läpiratsastuksista raportoimisen sijaan ainakin minun tulee helpommin venytettyä postausväliä. Vaikka bloggaaminen onkin minulle vain harrastus, tahdon kunnioittaa blogin seuraajia pyrkimällä tuottamaan laadukasta sisältöä. Itse en ainakaan jaksa lukea päivästä toiseen ympäripyöreitä kuvauksia siitä, kuinka nyt on kevennetty kahdeksikolla sinne ja tänne tai kuinka aamiaismurot maistuivat taas aivan yhtä puulta kuin joka ikinen aamu.

Bloggaajana en koe arkisia ratsastuksia kovin mielenkiintoiseksi, kun taas ratsastajana nautin niistä omalla tavallaan aivan erityisesti. Valmennuksissa pääsen oppimaan uutta ja viemään osaamistani äärirajoille. Kilpailuissa taas saan tilaisuuden esittää parasta osaamistani, mutta tavallisina arkipäivinä hevosen selkään kiivetessäni saan tehdä sitä tärkeää pohjatyötä, joka lopulta kehittää niin minua kuin ratsastamiani ponejakin kaikista eniten. Toisinaan on haastavaa vetää rajaa ratsastajan ja bloggaajan välille ja arvioida, onko arkisista treeneistä kirjoittaminen vaivan arvoista.




Valmennuksissa saan työkaluja arjessa toimimiseen, jotta voisin oppia ja kehittyä yhdessä ponien kanssa myös silloin, kun ratsastan yksin. Yhdenkään hevosen tai ratsastajan kehitys ei olisi kovin kummoista, jos oppimista tapahtuisi vain viikoittaisissa valmennuksissa. Kehittyminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja satoja, ellei tuhansia toistoja. Esimerkiksi Veikan kanssa se tarkoittaa lukemattomia askeleita avotaivutusta, lukemattomia laukannostoja ja loputtomasti siirtymisiä.

Muutama viikko takaperin Moona lähti kanssani tallille, kun ratsastin Veikan. Hyvin usein sovin kuvaustreffejä sellaisille päiville, joille olen suunnitellut jotakin "mielenkiintoista" tekemistä; rallittelua sänkipellolle, estetreenin tai vaikka kouluvalmennuksen. Tällä kertaa ohjelmassa oli kuitenkin aivan tavallista läpiratsastusta. Vastalaukkaa, avotaivutuksia, siirtymisiä ja paljon kaarevia uria.

Veikka toimi hirmu hyvin, paremmin kuin moneen moneen viikkoon! Tällä ratsastuskerralla oltiin taas aivan asian ytimessä: treenattiin arkisia asioita ja onnistuttiin niissä. Jälkeenpäin iski kuitenkin epävarmuus; kiinnostaako ulkopuolisia ne pienet ja tärkeät onnistumiset, vai onko itsenäisestä treenistä kirjoitettu postaus lopulta lukijalle pettymys?





Mitä ajatuksia arkiset treenipostaukset herättää sinussa? Kiinnostaako kentällä pyöriminen, vai jääkö arkiset postaukset lukematta?

4

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Ponin ensimmäiset 2-tason startit ja ensimmäinen helppo A

Winnielle oli asetettu tavoitteeksi jo viime kaudella startata ponin ensimmäinen helppo A. Huonoksi onneksemme koulukisoja ei ollut kuin muutamat ja loppukauden kilpailuissa oli ohjelmana meille kaikista haastavin A:n ohjelma, joka jätettiin suorittamatta. Tällä kaudella kilpailuonni ei suosinut alkukaudesta, sillä naapuritallin koulukilpailut osuivat päällekkäin ponin laidunloman kanssa. Kauden ensimmäiset mahdolliset kilpailut olivat 2-tason kilpailut syyskuun lopussa.

Kuva: Henni-Leena Helenius

Ratojen suhteen tarjonta oli näissä kilpailuissa meidän puolella; B:n ohjelmana oli helppo B:3 ja A:n ohjelmana Kenttäkilpailuohjelma 6, jotka kummatkin sisältävät Winnielle suhteellisen helppoja tehtäviä. Epäröin vaativampaan luokkaan ilmoittautumista, sillä olisivathan kyseessä 2-tason kilpailut. Päädyin kuitenkin suhtautumaan kilpailuihin arvokkaana treeninä ja ilmoittauduin molempiin luokkiin tavoitteenani vain kartuttaa kilpailukokemusta.

Verryttelyssä Winnie yllätti positiivisesti toimimalla kuten mikä tahansa rutinoitunut kilparatsu! Poni keskittyi omaan tekemiseensä eikä hyppinyt, loikkinut tai ryöstäytynyt irti. Emme aiheuttaneet kaaosta tai edes pahennusta, joten ensimmäinen tavoite oli suoritettu jo ennen ensimmäisen radan alkua.


Kun verryttelykentältä siirryttiin suurelle kilpailukentälle, jolla olemme käyneet säännöllisesti treenaamassa itsenäisesti ja valmennuksissa, alkoi ponilla mennä kuppi nurin. Yhtäkkiä syksyn aikana tutuksi tullut kenttä olikin muuttanut muotoaan, eikä se enää ollut tuttu ja turvallinen. Winnie oli jännittynyt ja hypähtelikin muutaman kerran, eikä tilanne merkittävästi helpottunut kun pääsimme kouluaitojen sisäpuolelle. Aika loppui totaalisesti kesken, kun pilli jo soi. Hädin tuskin olin saanut kilpailuareenan kierrettyä ponin kanssa, kun piti jo lähteä suorittamaan.

Winnie ei rentoutunut, vaan jäi vastustamaan kaikkia apuja. Tuntui, kuin poni olisi katsonut minua yläkautta silmiin ja juossut samalla alta pois höyryjunan lailla. Lyhyiksi pätkiksi Winnie rentoutui hieman ja antoi jopa ratsastaa itseään, mutta rentous oli jo tiessään kun piti ratsastaa katsomon tai tuomarin pöydän ohi.


Jännittää jännittää jännittää, mutta kauniisti on korvat tötteröllä!
Vielä vaan jännittää! Ehtii kuitenkin katsoa vähän kameraan...
Varsinaisia rikkoja radalla ei sattunut, vaan poni oli tasaisen jännittynyt ja "huono" koko radan läpi. Pisteiden ja loppukommenttien suhteen molemmat tuomarit olivat samoilla linjoilla; saimme pisteitä 5,5 ja 6,5 välillä ja molemmat pitivät ponista, mutta toivoivat rehellistä peräänantoa ja rentoutta. Lopputulos oli meille 59,318%, joka oli mielestäni jopa hieman yläkanttiin suorituksen tasoon nähden - olivathan nämä sentään 2-tason kilpailut!

Ei ihan kuraa kuitenkaan alusta loppuun, vaan laukassa poni pystyi hitusen rentoutumaankin. Kuva: Henni-Leena Helenius

"Lopputervehdykseen sitä malttaa jo tulla rennosti, ei tää ollutkaan niin kamalaa" - toteaa poni.


Helpon A:n radalle vaihdoin Winnielle kanget, jotta saisin ratsastettua sen hieman terävämmäksi. Verryttely sujui taas yhtä kivasti kuin ensimmäiselläkin kerralla ja poni teki hyvällä asenteella töitä. Radalle lähdin odottavaisin mielin ja rennolla asenteella. Kunhan saataisiin enemmän rentoja pätkiä, olisin täysin tyytyväinen.


Poni tosiaan oli jälkimmäisellä radalla rutkasti rennompi ja vastasi jo paremmin apuihin. Muoto säilyi paremmin koko radan läpi ja poni kulki suuren osan radasta rehellisesti peräänannossa kaikissa askellajeissa. Viimeinen silaus ponin ratsastettavuudesta kuitenkin puuttui, mikä kostautui vaikeiden tehtävien kohdalla. En saanut ponia täysin rehellisesti ja rentona ohjien ja pohkeiden väliin, minkä vuoksi radalla tuli muutamia rikkoja, jotka luonnollisesti laskivat harmittavaisesti kokonaispistemäärää. Laukka vaihtui vastalaukassa vasempaan kierrokseen ja lävistäjällä keskilaukassa poni pääsi karkaamaan avuilta ja vaihtamaan taas laukan juuri askelta ennen siirtymistä raviin.




Huuupsista! Ois helpompaa laukata oikeaa laukkaa, sopiiko?
kuva: Henni-Leena Helenius
Tältä ensimmäiseltä helpon A:n radalta saimme pisteitä 4 ja 6,5 väliltä ja tuomarit kommentoivat taas mukavaa ja kaunista ponia, joka valitettavasti jäi hetkittäin pohkeen taakse, mutta väläytteli myös levollisia pätkiä. Kolmen selkeän rikon vuoksi pisteet jäivät 55,4%, johon olin kuitenkin varsin tyytyväinen, kun huomioin olosuhteet. Poni kuitenkin suoriutui ensimmäisestä A:n radastaan ja vielä 2-tasolla. Selkeästi Winnie tarvitsee nyt vain rutiinia kilpailutilanteisiin, jotta se pystyisi rentoutumaan ja suoriutumaan tehtävistä yhtä hyvin kuin kotona treeneissä. Siihen tavoitteeseen kun päästään, niin tätä ponia ei pysäytä enää mikään!

Kuvista ja kisapäivän tsempistä iso kiitos kuuluu ponitiimin ykkösjäsenelle Maijulle!


Kuva: Henni-Leena Helenius
Kuva: Henni-Leena Helenius
6

tiistai 10. lokakuuta 2017

Punaturkkien kohtaamisia syyssäässä

Talvisin nautitaan lumisista ratsastusmaisemista ja hulluimmat meistä hyödyntävät lumen tarjoamat extremeurheilumahdollisuudet harrastamalla esimerkiksi hiihtoratsastusta. Kevään sulatellessa ratsastuskenttiä kiirehditään nauttimaan ensimmäisistä lämpimistä auringonsäteistä ulkokentälle, kun kesällä taas ihmetään energiaa luonnon vihreydestä ja unelmoidaan hevosten uittamisesta.

Syksyn saapuessa masennutaan sateista ja pimenevistä illoista, mutta vuodenaika tarjoaa hevosurheilijoille kuitenkin paljon hehkutetut sänkipellot ja upeaa väriloistoa niihin hetkiin, kun vettä ei tule taivaan täydeltä. Ei siis vaivuta epätoivoon, vaan nautitaan hetkestä!


Veikka ehti viime viikolla kerran sänkipellolle ennen kuin viikon kestäneet ja edelleen jatkuvat sateet alkoivat. Winnien kanssa meillä ei ole lähettyvillä sänkipeltoa jolla saisi ratsastaa, mutta tallin läheinen ratsastuspelto tarjoaa mahdollisuuden hakea vaihtelua kentän aitojen kiertämiseen ja laukata pidempää pätkää hyvällä pohjalla. Suunniteltiin tallikaveri Jennan kanssa kuvauspäivä, jolloin Winnie ja Lexi-poni päätyivät vuorotellen kameran eteen. Hyviä kuvia tulikin niin paljon, että valitsemisen vaikeus iski taas julkaistavia kuvia valitessa!

Winnie pääsi alkukäynneille pikkuruiseen metsään, johon pääsee suoraan tallin pihasta. Jos olisimme olleet liikkeellä hieman aikaisemmin, olisi metsän syvimpään osaankin vielä paistanut aurinko. Vaikkei olosuhteet aivan parhaimmillaan olleetkaan, tuli kuvista yllättävän kivoja! Winnielle poseeraaminenkin oli taas helpompaa, kun ötökät eivät häirinneet enää ollenkaan.





Metsässä pyörähdyksen jälkeen siirryttiin pellolle, jolla en ollutkaan käynyt Winnien kanssa pitkään pitkään aikaan! Viime kuukausina on ollut niin paljon kilpailut ja valmentautuminen mielessä, että kuvaajia haaliessa on tullut priorisoitua kunnon treenipäiviä rennompien sijaan. Iloiseksi yllätyksekseni Winnie käyttäytyi pellolla kuitenkin mallikelpoisesti, vaikka olikin alkuun hieman jännittynyt.



Pyörittiin pellolla vailla suurempia suunnitelmia tavoitellen vain rentoutta. Suurilla ympyröillä kevennellessä Winnie vähitellen rentoutui ja antoi periksi niskastaan tullen pehmeäksi kädelle. Kun ravi alkoi olla kuosissa ja poni pitäytyi halutussa vauhdissa myös ohjasta päästäessä, siirryttiin seuraavalle vaihteelle ja nostettiin laukka.




Laukassa Winnie jännittyi uudestaan ja tahtoi tarjota reippaampaa laukkaa mitä itse toivoin. Poni joutui ympyrälle vauhdinpurkuhommiin ennen kuin sai rentouduttuaan laukata suoralla linjalla hieman reippaammin. Ympyrällä Winnie rentoutui melko nopeasti ja kuolaintuntuma keveni taas. Pian sainkin jo pyytää hieman lisää vauhtia ja aktiivisuutta takajalkoihin!





Mummolaukkaahan tuo nopeimmillaankin kuitenkin oli - ehkä sitten talvella uskallan antaa ponin painella oikeasti reipasta laukkaa hangessa. Kun oltiin vaihdettu suuntaa ja laukkailtu hetki oikeaa laukkaa, ilmestyi pellon toiseen päähän kettu. Winnien bongatessa repolaisen poni jälleen jännittyi, minkä vuoksi näinkin parhaaksi lopetella laukkahommat ja jatkaa työskentelyä ravissa. Yksi jännityshypähdys riitti minulle, enkä jäänyt kerjäämään lisää!

Ravissa ponin pieni pöhinä oli helposti suunnattavissa aktiivisiksi takajaloiksi, joten lopulta Winnie tuntuikin oikein hyvältä! Kettukin jatkoi matkaansa ja vakoili meitä taas metsän puolelta, kun kuljettiin peltopolkua kohti tallin pihaa. Voi kunpa näitä punaturkkeja näkyisi taas enemmän!




3

lauantai 7. lokakuuta 2017

Muuntautuva puomi/kavaletti/estetehtävä monipuoliseen treeniin

Olen pitänyt kiinni suunnitelmistani ja pyrkinyt työskentelemään puomeilla ja kavaleteilla säännöllisesti niin Winnien kuin Veikankin kanssa. Veikalle suunnittelin puomeja ja kavaletteja yhdistävän tehtävän, jota voi vaikeuttaa vähitellen. Puomityöskentelyn lopuksi tehtävästä saa halutessaan myös esteharjoituksen, jossa avainasemassa ovat suoraan ratsastus sekä aktiivinen laukka käännöksissä.


Moona lähti kanssani tallille ja auttoi tehtävän kokoamisessa. Mikäli tallilta löytyy valmiita kavaletteja, on tehtävä erityisen helppo ja nopea koota! Ravipuomeja tehtiin kaksi sarjaa ja niiden väliin asetettiin pituussuuntaan kavaletti. Puomisarjat toimivat erinomaisena tehtävänä suoraan ratsastamista harjoitellessa, kun puomit asetetaan keskelle kenttää, eikä aidasta saa tukea.

Simppeli tehtävä on loppujen lopuksi hyvin monipuolinen, sillä suorien linjojen ratsastamisen lisäksi silmukoilla tulee taivutettua molempiin suuntiin ja ratsastettua hevosta sisäpohkeen ympäri. Tehtävää voi vaikeuttaa lisäämällä ensimmäisten puomien jälkeen laukannoston, jolloin silmukat ja kavaletti ratsastetaan laukassa. 





Verryttelin Veikan normaaliin tapaan rennolla fiiliksellä keventäen suurilla ympyröillä ja ratsastaen laukkaa aktiiviseksi kevyessä istunnassa. Veikalle verryttelyssä on tärkeintä saada takaosa liikkeelle ja eteenpäinpyrkimys kohdilleen. Kun poni on vertynyt saatuaan liikkua avoimessa muodossa ja pidemmällä ohjalla, voi sitä lähteä vähitellen kokoamaan takajalkojen päälle ja pehmeälle kuolaintuntumalle.

Rennon verryttelyn jälkeen aloiteltiin työskentelyä puomeilla. Suorilla linjoilla ratsastin ravin tahtia tasaiseksi ja ponia suoraksi molempien pohkeiden väliin. Veikka nosteli kinttujaan kiitettävästi ja puomit ylittyivät ilman sen suurempaa suorittamista. Kyljistään poni oli hieman jäykkä, minkä vuoksi ympyröillä taivuttamiseen sai uhrata hieman enemmän ajatusta. Aktiivinen ravi säilyi kuitenkin puomien jälkeisillä volteilla hyvin.




Vaikeutettiin tehtävää lisäämällä ravipuomien väliin laukkasilmukat, kuten ylempänä olevaan ratapiirustukseen on merkitty. Ravipuomien jälkeen nostin laukan, pyrin säilyttämään silmukalla aktiivisen laukan ja taivuttamaan ponia rehellisesti sisäpohkeen ympäri ja suoristin ennen kavalettia. Kavaletilla laukat vaihtuivat näppärästi ja toisen laukkasilmukan jälkeen matkaa jatkettiin juuri sopivan aktiivisessa ravissa seuraaville ravipuomeille.




Puomi- ja kavalettityöskentelyn jatkoksi Moona kokosi meille vielä pystyesteen toisen puomisarjan paikalle. Koska tarkoituksena oli alunperinkin työskennellä puomeilla ja kavaleteilla, en ollut tehnyt kentälle varausta varsinaista hyppäämistä varten. Koska kentälle sattui meidän kanssa samaan aikaan toinenkin ratsukko treenaamaan, päädyin työskentelemään vain kahden hypyn tehtävällä. Halutessaan tehtävää voisi siis hypätä kolmella esteellä korvaamalla toisenkin puomisarjan pystyllä tai vaikka okserilla.

Esteharjoituksena tämä tehtävä toimii laukanvaihtojen harjoittelussa ja kääntämisessä. Veikan kanssa laukanvaihdot esteen päällä ovat haastavia, eikä vaihdot onnistu lähekään joka kerta, vaikka pyrin valmistelemaan vaihtoa ennen estettä ja asettamaan hypyssä. Tällä kertaa saatiin kuitenkin onnistuneita vaihtoja aikaiseksi ja tehtävän suorittaminen oli sujuvaa. Veikan kanssa on haasteena säilyttää silmukoilla aktiivinen laukka, mutta reippaammalla ja kuumuvalla hevosella silmukat toimivat hyvin jarruna esteiden välissä.




Näiden treenien jälkeen ollaankin puuhailtu vain koulukiemuroiden parissa, mutta lähiviikkoina olisi tarkoitus hypätä Veikan kanssa pitkästä aikaa kunnolla rataa, sillä kuun vaihteessa on tiedossa ensimmäiset estekilpailut tämän ponin kanssa. Treeneistä ja kisoista siis juttua tuonnempana!


6

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat