sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kesä kastelee minkä kastelee

Joitain viikkoja sitten hypättiin Winnien kanssa naapuritallin Malja-kentällä. Ideasta ja valmiiksi kasatuista esteistä innostuneena hyödynsin tilaisuuden muutamaa päivää myöhemmin myös MiniWinnien kanssa aivan silkkaa laiskuuttani. Vaikka kuinka rakastan esteiden hyppäämistä, on pakko myöntää, että olen liian useasti jättänyt hyppäämättä vain ja ainoastaan, koska en ole jaksanut kasata kentälle esteitä. Puolusteltakoon sen verran, että olen halunnut tehdä homman kunnolla ja hypätä enemmän kuin kahta estettä, jotta hommasta saisi jotain irtikin. Koska olen hypyttänyt Maijua ja Winnietä vähintäänkin kerran kuussa, on onneksi tullut edes suhteellisen säännöllisesti tehtyä kunnon tehtävät ja hypättyä ihan suunnitelmallisesti, kun samat esteet on voinut myöhemmin hyödyntää pikkuponin kanssa.



Moona pyrähti paikalle videoimaan meidän hyppyjä. Tällä kertaa jouduttiin tyytymään pelkkiin videoihin (ja hävyttömän laaduttomiin kuvankaappauksiin videolta), sillä kamerani putki hajosi heti kättelyssä. Kyllä harmittaa! Tuo putki kun kävi lähes tasan vuosi sitten korjauksessa aivan saman vian takia, eikä kamera ole edes ollut hirmu kovassa käytössä viimeisen vuoden aikana.. Saatiinpahan kuitenkin siis edes videoita!

Oltiinkohan ehditty juuri ja juuri verrytellä, kun kentän viereisen maneesin kattoon alkoi ropista vesipisaroita. Ei ei ei -huudoista huolimatta sade levisi kentän puolelle ja sen kun yltyi ja yltyi vain. Eipä auttanut itku markkinoilla, olipahan sentään lämpöinen kesäsade. Todettiin kyllä, että sanonta "minkä kesä kastelee, sen se myös kuivaa" ei todellakaan pidä paikkaansa. Ei ainakaan Suomen suvessa.

Kovin kummoista tehtävää ei Maljakentällä hypätty, mutta saatiin kaivattua ratatreeniä 80-90 cm esteiltä. Etenkin videolta näki jälkeenpäin ne asiat, joita saadaan jatkossakin treenata, jos tahdotaan suorittaa sujuvia 90 ratoja ja edes kuvitella hyppäävämme joskus metriä. Ilahduttavaa oli kuitenkin myös huomata, että videolla loppupään hypyt ovat ehdottomasti sujuvampia kuin alkupään - jotain tuli siis korjattua oikein jo tuon yhden treenikerran aikana.



Vähitellen hyppäämisen helpottuessa esteiden korkeus on menettänyt minulle merkitystään. Kun 80 ja 90 radat tuntuivat vielä alkukesästä aivan valtavilta ja ylitsepääsemättömiltä, ei tuon kokoiset esteet enää hetkauta samalla tavalla. Rimakauhu on hieman hellittänyt ja itse ratsastamisesta on tullut sen myötä helpompaa. Nyt on helpompi luottaa, että poni suoriutuu esteistä ja myös kuski siinä samalla.

Pikkuponin kanssa seuraavat kisat on suunnitelmissa noin viikon päähän. Lauantaina käydään hyppäämässä pelkkä 80 cm seuraluokka ja sunnuntaina 80 ja 90 cm radat. Pitäkäähän peukkuja pystyssä!




Read More »

torstai 25. elokuuta 2016

Lainahaflinger on kelpo haflinger

Poniratsastaja on ollut taas vauhdissa ja ratsastanut ahkerasti eri poneja. Jokin aika sitten esittelin blogissa Veikan, Aksu-haflingerin seuraajan ja pikkuveljen. Veikkaa ehdin käydä testailemassa toistamiseenkin ennen kuin sainkin jo toimia sen sijaisäitinä muutaman päivän ajan.

Veikka on varsin mukava lisä haflingerkokoelmaani. Aksu ja Winnie olivat kovin erilaiset ratsastaa, vaikkakin esteillä hyppy oli jokseenkin samankaltainen. Veikka sen sijaan ei toisaalta muistuta kumpaakaan, mutta toisaalta taas kumpaakin kuitenkin vähäsen. Kolme kovin erilaista haffia, mutta kaikki omalla tavallaan aivan ihania ratsastaa. Tällä otannalla voimme todeta haflingerin oikein päteväksi poniroduksi!


Toisella testikerralla poniratsastajan itsetunto koki kolauksen, kun poni ei toiminutkaan ihan niin kivasti kuin ensimmäisellä kerralla. Itsetunnon rippeet tuli kerättyä kasaan jälkeenpäin muistuttelemalla itselle, että ensimmäisellä kerralla poni oli jo verrytelty kun kiipesin sen selkään. Enemmän töitä ja hikeä, mutta ihan kelpo askeleita lopulta kuitenkin! 



Onni on lapsen omistama poni (totesi kerran ponin omistajan äiti) - häpeilemättä saa ratsastaa vaaleanpunaisissa varusteista ja syyttää niistä lasta, vaikka varusteet todellisuudessa miellyttävät omaa silmää aivan vietävästi. Ei tarvitse myöntää, että tykkää!

Veikka syttyy ja lämpenee tasaisen työskentelyyn hitaasti ja kaipaa jumppaa ja verryttelyä pidemmän kaavan mukaan. Pitkään olo on kuin tuntiratsastajalla joka puksuttaa pitkin ohjin menemään kangen tapaan notkella hevosella, mutta lopulta yhden kierroksen aikana se jokin napsahdus vain tapahtuu ja poni muuttuu kuin aivan toiseksi. Tuohon moodiin kun päästään, niin on hymy herkässä! Yhtäkkiä takajalkoja saakin ratsastaa enemmän alle ja liikkeeseen tulee lennokkuutta. Ohjastuntuma kevenee samalla kun hevonen vakautuu edestä.

Ratsailla 15 min

Ratsailla 25 min

Ratsailla 30 min

Kun ollaan päästy oikeaan työnteon fiilikseen, ei millään malttaisi lopettaa. Temputkin alkaa onnistua kun takaosa on mukana töissä ja poni väläyttelee hyviä pätkiä niin vastalaukkaa, sulkutaivutusta kuin keskiraviakin. Pätevä ja kovin kiehtova ruuna!

Tällaisten onnistumisen fiilisten jälkeen sitä miettii mihin tuostakin ponista vielä on! Veikka on ehdottomasti niitä hevosia, jotka palkitsevat hyvin tehdystä työstä. Kun hommat alkaa sujua, voi olla varma, että on tehnyt jotain oikein!









Päivän lempparikuva! Ensimmäisistä kuvista iso kiitos Ilonalle ja jälkimmäinen ponihovikuvaajalle Maijulle!
Read More »

perjantai 19. elokuuta 2016

Kolmen radan ja kahden ponin kisapäivä

Viikko sitten naapuritallissa oli 2 -tason estekisat, joissa oli onnekseni myös 1-tason luokkina 70 ja 80 cm, joten pääsin osallistumaan ihan kahden ponin voimin. Aluelupaa kun en tälle vuodelle maksanut, kun en oikein missään vaiheessa vuotta voinut olla varma, että tulisin tuolla tasolla kilpailemaan. Lisäksi olisi pitänyt maksaa myös hevosen lupamaksut, joten tämä vuosi on kierrelty 1-tason kisoja. Tarjonta on kuitenkin ollut varsin kiitettävää, joten enpä ole paljosta jäänyt paitsi!


Nämä taisivat olla ihan ensimmäiset kisat, joissa kilpailen kahdella eri hevosella. Hyppäsin Winniellä 70 ja 80 cm luokat ja MiniWinniellä 80 luokan. Hommaa helpotti se, että molemmat ponit tosiaan asuvat kisapaikan naapurissa ja oman tallin pihassa on käytettävissä kävelytyskone, jonne voi hylätä odottelevan ponin verryttelemään lihaksiaan valmiiksi. Koska 1-tason luokkana ei ollut mahdollisuutta hypätä 90 cm rataa, päädyin MiniWinnien kohdalla vain yhden radan ratsastamiseen. Ulkopuolisiin kisoihin on tuntunut turhauttavalta lähteä vain yhden radan takia ja itse olen myös kaivannut "helpompaa rataa" 90 radan alle, mutta nyt oli mainio tilaisuus hypätä vain tuo 80 rata, mikä toimi ponin kohdalla erittäin hyvin!



Ensimmäisenä oli vuorossa päivän jännitysnäytelmä, 70 cm rata Winnien kanssa. Aikaisemmista kokemuksista viisastuneena en lähtenyt kilpailuverryttelyyn kerjäämään verta nenästäni, vaan poni sai aamulla ravailla ja laukkailla kotikentällä ja tyytyä vain kävelemään kilpailupaikan odottelualueella. Näin säästettiin muut kilpailijat ylimääräiseltä draamalta ja vapaana juoksevalta villiponilta...

Rata oli vähällä tyssätä lyhyeen, kun Winnie koki liputtajan ohittamisen täysin mahdottomaksi tehtäväksi. Laukka pyöri jo reippaasti ja imu oli kohti estettä, kunnes poni pysähtyi äkisti noin puolen metrin päähän lähtölinjasta. Lippu ei heilahtanut, joten uutta yritystä kehiin! Olisinkohan joutunut ottamaan kaksi vai kolme uutta lähestymisyritystä lähtölinjalle ennen kuin sain ponin siitä käynnissä yli. Kunhan vihdoin päästiin aloittamaan suoritus ja liputtaja pääsi heiluttamaan lippuaan, päästiin ensimmäiselle esteelle ihan laukassa. Loppurata soljuikin mallikkaasti eteenpäin ilman suurempia kommelluksia ja tuloksena puhdas rata! Ruusukekin tuloksesta napsahti, sillä arvosteluna oli armollinen A0.0. Jälkeenpäin kyllä nauratti tuo hölmö poni.. Monikohan hevonen on kieltänyt lähtölinjalle, mutta hypännyt mukisematta kaikki radan esteet? Maalilinjasta sentään päästiin kyselemättä yli.

Kräääääh, liputtaja! Ei tästä voi mennä!






Nyt saa tuulettaa, nyt saa tuulettaa! 

Seuraavana vuorossa oli Pikkuponi. MiniWinnie sai kevyehkön verryttelyn; alkukävelyiden jälkeen vartin verran ravia ja laukkaa ja muutama verryttelyhyppy molempiin suuntiin. Poni teki hyviä hyppyjä ja tuntui selkään juuri sopivan reippaalta.

Rata oli yksi parhaistamme tähän saakka. Fiilis oli rento ja sujuva alusta loppuun; helppoja hyppyjä, sujuvia teitä, hyvin etenevää laukkaa ja hyvin esteille sopivat askeleet. Nyt harmitti ettei rata tullut videolle! Maiju kuvasi ansiokkaasti kuvia, mutta videoimaan en ollut orjuuttanut ketään. Suunnitelmissa oli ottaa uusi kypäräkamera käyttöön ja taltioida sillä radat, mutta olin himpun verran liian luottavainen omiin elektroniikkataitoihini ja niinsanotusti pissin homman kahdesti.

Ensimmäiselle Winnien radalle en uskaltanut kameraa ottaa, sillä olin melko vakuuttunut siitä, että suurella todennäköisyydellä  maistelisin kilpailukentän hiekkaa ja siinä samassa rikkoisin kamerankin. Pikkuponin kanssa radalle lähtiessäni painoin vääriä nappuloita enkä onnistunut tallentamaan yhtikäs mitään. Kolmannella radalla taas jo jännitin sen verran, että unohdin painella yhtään mitään nappuloita. Noh, uutta yritystä seuraavissa kisoissa!

Vaikkei kypäräkamera mitään taltioinutkaan, hyppäsi MiniWinnie silti puhtaan radan ja ansaitsi taas kerran yhden ruusukkeen lisää kokoelmiinsa.







Hengähdystauoksi laskettavan MiniWinnien stressittömän radan jälkeen oli aika kiivetä uudestaan Winnien selkään. Koska ratojen väliin ei jäänyt kovin pitkää aikaa, päädyttiin välttämään taas verryttelykenttää ja vain kävelyttämään tammaa ennen radalle pääsyä. Edellisen ratsukon suorittaessa rataa ehdin taas painella kilpakenttää ympäri ravissa ja laukassa ennen omaa suoritusvuoroa.

Toisella radalla päästiin jo lähtölinjastakin yli, vaikka vähäsen vielä jännitti. Varmistellen tultiin ravissa sisälle lähtölinjalta ja ampaistiin laukkaan vasta sen jälkeen. Yllättäen poni kävikin tällä jälkimmäisellä radalla kuumempana kuin edellisellä. Ensimmäisen esteen jälkeen lähdettiin eteenpäin kuin tykin suusta, eikä pitkätukkainen haflinger meinannut millään ehtiä kääntymään kakkosesteelle. Kiemuran kautta kuitenkin suoristettiin ja tsempattiin okserista yli. Vauhdilla paineltiin loppurata läpi, mutta hyvällä fiiliksellä kuitenkin. Kutoseste tuli alas kannattimiltaan kun kiireessä ei niin ehtinyt takajalkoja nostella, mutta eipä tuo jäänyt harmittamaan. Hyvä rata kuitenkin ja tärkeää treeniä tuolle viirupäälle!




Read More »

Kuukauden luetuimmat

Suositut tekstit