maanantai 27. helmikuuta 2017

Vaikea ponipäivä

Sovittiin bloggaajakollega Moonan kanssa kuvaustreffit edelliselle viikonlopulle ajatuksena saada kuvattua vielä viimeiset treenit ennen tulevaa sairaslomaa - torstaille oli leikkausaika oikean ranteen operaatioon. Lopulta leikkausaikaa jouduttiin siirtämään viikolla eteenpäin kiireellisempien leikkausten vuoksi, mikä antoi ylimääräisen viikon aikaa ratsastaa oikein urakalla. Näillä näkymin tämä ponityttö on ratsastuskiellossa pari- kolme viikkoa maaliskuun alusta, mutta siirtyneen leikkausajan vuoksi ponipitoista materiaalia riittää kuitenkin postattavaksi lähes koko ajalle.

Alunperin suunnitelmissa oli Anna von Wendtin kouluvalmennus Winnien kanssa, mutta harmillisesti valmennus peruuntui. Päädyin ratsastamaan Winnien itsenäisesti ja kiittämään onneani siitä, että valmennus todellakin peruuntui - ei ollut mikään helppo päivä!




Alkuun kaikki tuntui hyvältä. Poni ei ollut kireä tai jännittynyt, vastasi apuihin mukavasti ja oli niskastaankin pehmeän oloinen. Laukka vaati normaalia enemmän työstämistä tullakseen edes kohtuulliseksi, mutta vielä ei edes turhauttanut. Laukan jälkeen alkoi alamäki. Winnie jännitti niskansa ja kieltäytyi yhteistyöstä. Se ei vieläkään ollut jännittynyt eikä tuntunut varsinaisesti jäykältä, mutta niskastaan se ei suostunut antamaan periksi kun pyrin lyhentämään askelta. Höyryjunan tavoin juostessaan poni liikkui kivasti, mutta heti ensimmäisestä pidätteestä niska jännittyi ja nokka nousi ylös.


Näin hankalia päiviä ei olekaan ollut pitkään pitkään aikaan. Päässä pyöri välillä ajatus siitä, että Moona törröttäisi maneesin laidalla aivan turhaan kameran kanssa - tästä touhusta ei saisi mitään julkaisukelpoista materiaalia.  Viikon pureskelun jälkeen kuvat tuli kuitenkin käsiteltyä ja videokin koottua. Tätä se meidän arki on! Ei ole mitään kiiltokuvatouhua, aina ei näytä hyvältä eikä ole edes hauskaa. Silti tehdään töitä, että opittaisiin paremmiksi.



Luovuin suurista suunnitelmista ja päädyin työstämään Winnietä tylsästi ympyröille tehden siirtymisiä ja voltteja. Noin 15-20 minuutin hommien jälkeen alkoi vihdoin tulla pieniä onnistumisen hetkiä ja ponikin tuntui vähitellen muuttuvan yhteistyökykyiseksi. Ravi oli jo ihan kohtuullista, johon päätin lopettaa hommat siltä kerralta. Silloin kun on vaikeaa eikä mikään meinaa onnistua, täytyy vain laskea rimaa ja lopettaa sellaisiin onnistumisiin, jotka vaikeassa tilanteessa onnistuvat. Päiviä tulee uusia ja samalla mahdollisuuksia suoriutua paremmin.

Read More »

lauantai 25. helmikuuta 2017

Onnistuneita hyppyjä

Olen vihdoin löytänyt esteapua Winnielle! Esteillä paljon kilpaillut tuttu lupautui hypyttämään meitä ponin kanssa aina kun vain saadaan aikataulut sopimaan yhteen. Saan hypätä Winniellä joka toinen viikko, joten hyvällä tuurilla pääsen hyppäämään valvovan silmän alla jopa kahdesti kuukaudessa. Pääasia kuitenkin, ettei jatkossa tarvitse räpeltää joka kerta aina vain ihan omin päin, vaan tulee varmasti tehtyä myös erilaisia ja haastavampiakin tehtäviä. Itsenäisesti hypätessä kun tulee niin helposti pysyttyä omalla mukavuusvyöhykkeellä hypäten vain helppoja ja kivoja tehtäviä, jotka onnistuvat niin minulta kuin poniltakin.



Tälle viikolle ei saatu vielä sovittua tuntia, joten tuli hypeltyä ihan itsenäisesti. Sain kuitenkin kaverin avuksi nostelemaan puomeja, kuvaamaan ja toimimaan yleisesti henkisenä tukena. Pitkästä aikaa hyppäsin simppeliä sarjaa radan sijaan. Viime kerralla hypätessä huomasin jännittäväni aivan liikaa ja jättäväni samassa "käsijarrun päälle". En päästänyt Winnietä laukkaamaan kunnolla, enkä antanut tilaa hypätä. Sarjaesteellä voisin keskittyä vain tähtäämään ensimmäiselle esteelle ja antaa ponin hoitaa loput hommasta ilman, että saan jarrutella joka askeleella.

Viimeisimpien hyppykertojen aikana olen sisäistänyt hieman paremmin kuinka reippaasti Winnie saa esteillä laukata. Aivan liian helposti olen jäänyt jarruttelemaan ja hidastamaan laukkaa, kun todellisuudessa saisin ratsastaa sitä enemmän eteenpäin. Nyt rakensinkin sarjan sellaisilla väleillä, jotka jäävät liian lyhyiksi, mikäli vain jarrutan ponia esteiden välissä. Oli siis pakko antaa laukan edetä ja jopa kannustaa laukkaa reippaammaksi ensimmäistä estettä lähestyessä.



Hypyt sujuivat todella helpon oloisesti. Poni oli hyvä ja tuntui, että ratsastin itsekin paljon viimekertaista paremmin ja rohkeammin. Tuntui siltä, että tällä kaudella voisimme oikeasti selvitä 90 cm radasta tämän tamman kanssa! Uusi kuolainkin tuntui myös ponille sopivalta - pessoa hankittiin estekilpailuita silmällä pitäen paremmaksi jarruksi. Tuntuma suuhun tuntui nyt aikaisempaa kevyemmältä ja poni vastasi pidätteisiin paremmin. Juuri niin kuin pitikin!





Read More »

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kuvauskaluston päivitystä ja testausta mielettömän ruunan kanssa

Koko pitkän ja pimeän talven olen voivotellut kuvauskalustoani, joka ei ole kovinkaan kilpailukykyinen loputonta pimeyttä vastaan. Suhteellisen valoisissa olosuhteissa kuvauskalustoni on ollut oikein riittävä, mutta manesissa sillä on saanut aikaiseksi korkeintaan pahan mielen. Vihdoin sain uskoteltua itselleni, että kyllä aikuinen töissäkäyvä ihminen voi saada ostaa kameraansa toisenkin putken ja pian kotiutuikin varsin valovoimainen Nikonin 35 mm putki. Vihdoin voin saada blogiin hyviä kuvia myös silloin, kun käytössä on oma kalustoni!




Uutta putkea pääsi tai joutui testaamaan mies, jota ei ilmeisesti ennen seurustelukumppanin valintaa oltu varoitettu hevosnaisista. Poikaystäväksi ryhtyessäsi sitoudut myös hevosenhoitajaksi, puomien nostelijaksi sekä valokuvaajaksi... Ratsuna näissä kuvissa on pitkästä aikaa ihan oikea hevonen - puoliveriruuna Leo. Leo on hurmaava herrasmieskouluruuna, jonka onnekkaana ponityttönä sain hoidettavakseni viikon ajaksi hevosen omistajan lomaillessa.

Muutamassa ratsastuskerrassa menetin sydämeni tälle hurmurille ja kipeytin vatsalihakseni niin, että nauraminenkin tuottaa tuskaa. Toki näinkin iso ratsu oli varsinainen kulttuurishokki tällaiselle poniratsastajalle, eikä istunta meinannut löytyä kohdilleen niin mitenkään. Liikekin oli himpun verran haastavampi istua kuin tasaisten pikkuponien! Eipä sillä, hirmu hyvää tekee minulle tällainen viikon hevoskuuri. Tänään taas tuntui palaset loksahtelevan hieman paremmin paikoilleen kuin edellisillä ratsastuskerroilla, joten eiköhän sitä viikossa ehdi mukautua väliaikaisesti ihan hevosratsastajaksikin.




Leo on ollut ihanaa vaihtelua vakiohaflingereihin. Reipas ja herkkäsieluinen ruuna tarjoaa onnistumisen kokemuksia ja pönkittää taas itsetuntoa, kun hevosesta saa ulos kunnon pohkeenväistöjä ja sulkuväistöjä laukassa. Toki pudotus on kova, kun ponin selässä saa seuraavassa hetkessä keskustella siitä, voiko ravissa edes liikkua peräänannossa.

Tämän ruunan kanssa on kyllä ilo tehdä töitä! Tulevalle viikolle on luvassa vielä muutama Leo -päivä sekä pitkästä aikaa taas esteitä Winnien kanssa. Tuntuu hyvältä taas ratsastaa useammin kuin muutaman kerran viikossa!




Read More »

Kuukauden luetuimmat

Suositut tekstit