Dancing on four legs

torstai 17. elokuuta 2017

Tavoitteena normaali kisaponi

Tänä vuonna käynnissä on ollut projekti "Normaali kisaponi", joka on Winnien kohdalla tarkoittanut suunnitelmallista ja siedättävää treeniä kilpailutilanteiden suhteen. Ponin kanssa on pyritty tekemään alku- ja loppukäyntejä naapuritallin pihapiirissä, jossa tammalla on ollut tapana jännittyä. Keväällä käytiin myös muutaman kerran naapurissa hyppäämässä ja nyt syksyn tullessa treeniä ollaan säännöllistämässä. Tavoitteena onkin käydä nyt kerran viikossa naapurissa isolla kentällä, jotta kisatilanteista tulisi Winnielle (ja kuskeille) hieman helpompia.


Ensimmäisen kerran kesälomien jälkeen päästiin Turun Ratsastajien kilpailukentälle reilu viikko takaperin, jolloin ohjelmassa oli hyppäämistä. Maiju tuli avuksi nostelemaan puomeja ja kuvaamaan, mutta samalla myös rauhoittelemaan kuskia, jolla oli ongelmia muistaa hengittää ponin selässä.

Tämä oli ensimmäinen kerta tällä kentällä huhtikuun kaatumisen jälkeen. Vaikka Winnie oli käyttäytynyt koko heinä- ja elokuun mallikkaasti ja hypännyt omalla kentällä ongelmitta, sai kaatumispaikalle palaaminen jännityksen nousemaan yllättävästi. Niin minun kuin Maijunkin ihmetykseksi Winnie ei kuitenkaan reagoinut kuskin paniikkitilaan, vaan toimi aivan yhtä hienosti kuin omallakin kentällä.




En edes muista koska olisin vaikuttanut ratsastaessa poniin yhtä vähän kuin tällä ratsastuskerralla; pidin vain ohjista kiinni ja kevensin hitaan ravin tahdissa kääntäen suuria ympyröitä eri suuntiin. Asentona oli turvallinen etukeno. Laukkaan siirryttäessä Maiju jo kysäisikin hengittäisinkö ollenkaan - ponihan laukkasi lähes paikoillaan. Muutamien laukkakierrosten jälkeen olo alkoi kuitenkin rentoutua; ehkä tämä poni pysyisi pystyssä.

Huolellisen ja paniikkia purkaneen verryttelyn jälkeen ryhdyttiin hyppäämään. Aloiteltiin helpoista tehtävistä; pitkillä teillä ravista pikkuruisille ristikoille, joilta oli myöhemmin helppo jatkaa ratsastamista laukassa seuraavalle esteelle.




Muutamien hyppyjen jälkeen olo alkoi rentoutua. Hommasta tuli vähitellen kivaa ja päälimmäisenä oli fiilis siitä, että nyt tehdään sitä, mistä me molemmat ponin kanssa nautimme. Onnistuneiden hyppyjen myötä esteitä korotettiin hieman ja mukaan otettiin niin oksereita kuin suhteutettuja linjojakin. Sarjaestekin hypättiin muutamaan kertaan ja selvittiin siitäkin kunnialla!

Yhden ainoan kiellon Winnie otti pystylle, jonka alla oli täytettä. Olin näyttänyt esteen ponille toisesta suunnasta ja hypännyt sen, mutta uudesta suunnasta Winnie jäikin kyttäilemään ja pysähtyi hyvän matkan päähän esteestä. Uudella lähestymisellä päästiin kuitenkin yli ja homma jatkui ongelmitta.





Tästä treenikerrasta jäi voittamattoman hyvä olo! Tuntui siltä, että poni oli hallinnassa ja keskittynyt tekemään juuri sitä, mitä pitkin. Winnie suoriutui aivan yli odotusten - oltiinhan käyty täällä hyppäämässä viimeksi yli puoli vuotta sitten! Heräsi pieni toivo siitä, että poni saattaisi kyetä jopa käyttäytymään kilpailutilanteessa.

Nyt jatketaan vain ahkerasti treenejä ja käydään vieraalla kentällä myös koulutunneilla. Siedätys tepsii varmasti poniin, mutta myös kuskiin. Kunhan ympäristöstä tulee yhtä tuttu kuin omastakin kotikentästä, voidaan toivoa onnistuneita kilpailusuorituksia syksyn kilpailuissa. Kun nyt ollaan saatu taas vähitellen hyppäämisestä kiinni, pyritään suuntaamaan myös estetunneille korjaamaan istuntaani juuri Winnien kanssa. Veikan kanssa yhtä pahoja ongelmia ei ole, mutta etenkin Winniellä hypätessäni jään istumaan liian pystyyn, enkä uskalla viedä kättä riittävästi eteen antaakseni ponille enemmän tilaa hypätä. Alitajuisesti varmistelen ponin pystyssä pysymistä, mutta toivottavasti tapa jää vähitellen pois.



Jälleen kerran täytyy taas kiittää Maijua, joka poniäidin tavoin jännittää kentän laidalla täysillä hengessä mukana ja kykenee vielä tsemppaamaan ja kuvaamaankin samalla. Meillä on mahdottoman hyvä ponitiimi, ei voi muuta sanoa! Seuraavalla viikolla saadaankin taas vaihtaa rooleja tasapuolisuuden nimissä.



8

lauantai 12. elokuuta 2017

Valokuvaajan opissa tupsujalkoja ihastellen

Heinäkuussa sain tilaisuuden päästä näkemään upeita irlannincobeja sekä seuraamaan valokuvaaja Jaana Vuolan työtä näiden eksoottisten hevosten parissa. Jaana on käynyt kuvaamassa muutamia kertoja myös Harria (kurkista ensimmäiset yhteiskuvat täältä ja upeat kuvat palaneesta metsästä täältä) ja tarvitsi tällä kertaa apukäsiä kuvauskeikalle Luvialle. Tämä ponityttö lähti mukaan riemusta kiljahdellen!


Kuvauskohteena oli tällä kertaa kolmikko Boss, Blondie ja Emma-varsa sekä toisessa kohteessa nuori   tukkajumala Onni. Kaikki hevoset ovat Rita Peltolan omistamia ja toimivat ihailtavassa vuorovaikutuksessa omistajansa kanssa. Boss, Blondie ja Emma asuvat yhdessä muodostaen oman pienen laumansa, kun taas Onni joutuu asumaan toisaalla ollessaan myös ori, kuten Bosskin.

Bob's Girl "Blondie", Dreamteam's Cilia "Emma" ja The Blue Boss "Boss". 
Poriin saapuessamme pihassa odotti kaksi hohtavan valkoista hevosta ja ehkä maailman suloisin Emma-varsa, joka hurmasi jättimäisillä pörrökorvillaan ja kulmakarvoillaan. Kolmikon kanssa suunnattiin noin kilometrin päähän metsään, jonne Rita oli edellisenä päivänä käynyt aitaamassa pienen alueen, jolle hevoset voisi päästää vapaaksi kuvattavaksi.

Metsä osoittautui haastavaksi kuvauskohteeksi, sillä varjoja oli paljon ja Blondie keskittyi varsastaan huolehtimiseen. Emma-varsa kirmaili pitkin metsää minkä ehti ja Blondie kulki huolestuneena perässä. Metsässä sain itse kuvattua melko heikosti, mutta sain hyviä vinkkejä niin kuvan sommittelun kuin asetustenkin suhteen. 

Metsässä polut olivat niin kapeita, että hevoset mahtuivat kulkemaan pääasiassa vain peräkkäin. Tästä johtuen hyviä yhteiskuvia oli vaikea saada ja lähes jokaisessa kuvassani taustalla oli vähintään yksi puolikas hevonen. 

Kovassa valossa on parempi alivalottaa kuvia ja lisätä valoa vasta muokkausvaiheessa - näin valkoiset kohdat eivät pala niin helposti puhki. Esimerkiksi metsässä kuvatessa kuvalle saa rakennettua "kehykset" puista ja aluskasvillisuudesta. Alhaaltapäin on parempi kuvata kuin seisaaltaan! 
Emma asetti haasteita kuvaamiselle ollessaan liian kiinnostunut kamerasta ja kuvaajasta. 
Koska päivä oli aurinkoinen ja lähes pilvetön, olivat kuvausolosuhteet kovin haasteelliset. Suora auringonpaiste luo kuviin kovia varjoja, jotka eivät ole toivottuja. Hyvän kesäsään, mutta huonon kuvaussään vuoksi viivyimme Bossin, Blondien ja Emman luona pidempään ja odottelimme otollisempaa valaistusta Onnin kuvaamiselle Yyterissä.

Emma väsähti metsässä juoksentelusta niin, että heittäytyi lähes välittömästi päiväunille nurmikolle. Sain vakoilla pikkuista lähietäisyydeltä ja räpsiä suloisia kuvia Blondien vahtiessa varsansa unta.



© Jaana Vuola


Jaana kuvasi Bossista ja Emmasta "studiokuvia" varastohallin ovella. Itse sain pidellä heijastinta, jota Boss aluksi pelkäsi. Varsa taas juoksi suoraan kohti eikä olisi malttanut pysytellä heijastimiesta riittävän kaukana,  jotta siitä olisi saanut otettua kuvia.

© Jaana Vuola


Iltaa kohti mentäessä sää muuttui toden teolla; taivas meni pilveen ja alkoi armoton tuuli. Oli aika lähteä noutamaan Onnia, 5-vuotiasta irlannincob oria. Onni lastattiin traileriin ja kuljetettiin vajaan puolen tunnin ajomatkan päähän Yyterin eläinrannalle.

Rannalla kuvausolosuhteet olivat ainakin aloittelevan kuvaajan kannalta ihanteelliset; ei kovia valoja tai varjoja ja siisti tausta. Raakakuvat näyttivät jo kameran ruudulla todella hyviltä! Yksinkertainen tausta teki myös esimerkiksi riimunnarun poistamisesta helppoa - tällainen amatöörikin onnistui hommassa suhteellisen hyvin!

Onni vei kyllä tämän ponitytön sydämen aivan kokonaan - juuri tällaisen tupsujalan joskus haluaisin! Mikäli vain tilillä olisi ollut ylimääräistä rahaa, olisi Onni lähtenyt suoraan kanssani Turkuun.

SD One of a kind "Onni"



© Jaana Vuola


Kuvausreissun jälkeen istuttiin vielä Jaanan kanssa yhdessä alas ja sain kädestä pitäen apua kuvien käsittelyssä. Jaanalla on toki käytössään Photoshop, mutta peruskäsittelyn hänkin tekee Lightroomilla, joten sain asiantuntevaa ohjeistusta juuri tuon ohjelman käyttöön.

Alla yksi kuvapari yhdessä työstetystä Bossin kuvasta; alkuperäinen ja käsitelty kuva. Tästä tuli aika kiva, vaikka itse sanonkin!

Iso kiitos ponitytön unelmapäivästä Jaanalle ja Ritalle!


4

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Estemöröt selätetty!

Esteratsastus jäi Winnien kanssa viime keväänä kurjissa merkeissä tauolle, kun kaaduimme huhtikuussa kilpailuissa, enkä ehtinyt ennen ponin laidunlomaa ottaa enää hyppyjä. Onnekseni pääsin selättämään jännitystä melko pian Veikan kanssa, mutta Winnien kanssa hyppytaukoa ehti kertyä useampi kuukausi.


Heinäkuun aikana ehdin hypyttää Maijua ja ponia kerran tai kaksi ennen kuin oli oma vuoroni vihdoin kavuta kyytiin ja ylittää puomeja. Avuksi ja henkiseksi tueksi sain Moonan, joka kärsivällisesti jaksoi koota pikkuruisia ristikoita ja nostella niitä vähän kerrallaan.

Poni teki estejännityksen purkamisesta helppoa; tamma oli tahmeampi ratsastaa kuin pitkään pitkään aikaan! Ravissa esteitä lähestyessä poni nosteli kevyesti jalkansa ristikoiden yli eikä välttämättä vaivautunut edes nostamaan laukkaa. Lopulta laukassa esteitä lähestyessä vauhti ei erityisesti kiihtynyt, eikä ponin hallinnassa ollut pienintäkään ongelmaa - lähinnä laukka oli haastavaa ylläpitää pidemmillä teillä kohti seuraavaa estettä.




Vähitellen oman jännityksen laantuessa ponikin alkoi edetä himpun verran paremmin ja saatiin hyvän tuntuisia hyppyjä pienille esteille. Normaaliin tapaan Winnie ei kuitenkaan hyppäämisestä innostunut. Ponin nihkeyden vuoksi lopeteltiin hypyt muutamien onnistuneiden toistojen jälkeen. Loppukäynneissä tamma seisahtui pitkälle pissatauolle, mikä varmasti osaltaan selitti puutteellista etenemishalua treenissä. Lisäksi päivä oli lämmin, millä oli varmasti myös vaikutusta Winnien hitauteen.

Näistä hypyistä jäi kuitenkin hyvä fiilis; sain taas positiivisempia kokemuksia hyppäämisestä ja selvittiin ilman kaatumisia. Luotto tähän poniin kasvoi ja uskonkin, että muutamien onnistuneiden treenien jälkeen voidaan unohtaa pelko kaatumisesta ja jatkaa taas siitä, mihin ennen epäonnen kisoja jäätiin.




5

maanantai 7. elokuuta 2017

Lainaponilla kilpailemassa - ei kiitos verryttelyryhmille!

Lexi-ponia muutamia kertoja läpiratsastettuani ponin omistaja ehdotti, josko lähtisin mukaan kisareissulle. Omistaja oli aikeissa startata ensimmäisissä koulukisoissaan oman ponin kanssa helppo C luokan ja toivoi, että suorittaisin samalla reissulla helpon B:n radan. Kohteena oli pienet seurakisat, joten kokeilumielessä lupauduin lähtemään mukaan.


Olisikohan takana ollut kolme vai neljä ratsastuskertaa ponilla ennen Auranmaan Ratsastajien kilpailukarkeloita. Matkaan lähdettiin kuitenkin hyvällä fiiliksellä, sillä yhteistyö ponin kanssa oli sujunut kivasti, eikä helpon B:n tehtävät tuota Lexille ongelmia. Ratana oli vieläpä tuttu ja turvallinen K.N. Special, jonka suorittaisi vaikka unissaan.

Lexi osoittautuikin ihastuttavan rennoksi kisakaveriksi. Letittäessä ruuna ei olisi oikein jaksanut seistä aamulla paikoillaan, mutta lastauksesta varustukseen ja kilpailuverryttelyyn kaikki sujui tämän ponin kanssa niin mallikkaasti kuin vain voi. Ihanaa vaihtelua Winnien kanssa kilpailemiselle!




Lexi suoritti omistajansa kanssa oikein siistin radan, vaikkakin puhti meinasi loppua ponista kesken. Treeneissä poni liikkuu oikeinkin kivasti omalla moottorilla ja kilpailukokemusta omistajalla oli vain esteiltä, joten yhtäkkiseen hidastumiseen ei osattu varautua. Tahmeudesta huolimatta ratsukko suoritti kuitenkin kaikki vaaditut tehtävät ja suoriutui ensimmäisistä koulukilpailuistaan varsin kelpo tuloksella.

Näiden pikkukilpailuiden varjopuoli oli verryttelytilojen puute. Kilpailupaikalla oli ainoastaan kenttä, jolle oli rakennettu koulurata. Verryttely jouduttiin siis toteuttamaan ryhmissä, mikä lisäsi ylimääräistä odottelua ja venytti kisapäivää ja vaikutti varmasti osaltaan Lexin yhtäkkiseen väsähtämiseen. Ensin poni verrytteli ensimmäiseen luokkaan omistajansa kanssa ja joutui odottamaan omaa kilpailusuoritustaan. Ensimmäisen radan jälkeen poni joutui taas kävelemään ja odottelemaan toisen luokan alkua ja omaa verryttelyryhmäänsä, jonka jälkeen oli taas vuorossa 15 minuuttia odottelua ennen radalle pääsemistä. Vähemmästäkin pieni poni väsähtää, kun joutuu monessa pätkässä keskittymään ja tsemppaamaan.




Päästessäni verryttelemään Lexi tuntui rennolta ja letkeältä, mutta hieman hitaalta. Laukka rullasi kuitenkin mukavasti ja ravi oli pyöreää, eikä jalalla tarvinnut ratsastaa eteen joka askeleella. Verryttelyn jälkeen tilanne kuitenkin nollaantui ja omalla vuorollani radalle päästessä oli allani jo aivan eri poni - paukut oli loppu, eikä enää olisi jaksanut.

Käynti ja raviohjelmat sujuivat ihan mukavasti, tuomari antoi pisteitä 6 ja 7 välillä. Laukkaohjelmassa pistetaso valitettavasti romahti: tasaista riviä 5 ja 5,5. Laukka oli tahmeaa, hidasta ja väkinäistä. Tuskanhiki virtasi kun yritin väkisin ylläpitää laukkaa - paljon muuhun en voinut keskittyä. Tsempattiin kuitenkin rata loppuun ja suoritettiin kaikki tehtävät rikkeittä. Ainoastaan siirtyminen laukasta käyntiin tapahtui ravin kautta, sillä laukka ei pyörinyt niin, että siitä olisi päässyt ratsastamaan hallitun siirtymisen suoraan käyntiin saakka.


Fiilikset radan jälkeen olivat ristiriitaiset. Raviohjelma tuntui hyvältä, mutta laukkaosiot jäivät harmittamaan. Toisaalta olosuhteet näissä kilpailuissa eivät olleet meidän puolella - tällä ponilla kilpailtaessa annetaan ehdoton ei -ääni verryttelyryhmille! Tällä epäonnisella suorituksella saatiin raavittua kasaan 59,6%, jolla päädyimme tulostaulukossa neljänsiksi. Prosentit olivat samat kolmanneksi sijoittuneen kanssa, mutta yleisvaikutelman pisteissä hävisimme sijoittuneelle ratsukolle.

Virheistä viisastuneina osataan suunnitella ponin seuraavia koulukilpailuita hieman paremmin ja toivoa reippaampaa suoritusta! Ei siis ollenkaan turha reissu, vaan voidaan todeta, että harjoitus tekee mestarin. :)





5

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat