Valmennuskuviot kuntoon myös esteillä

Kouluvalmennuksen osalta tilanteeni on ollut hyvin hoidossa jo pitkään. Winnien kanssa valmentaudun säännöllisesti Essi Lindemanilla ja samalta valmentajalta olen saanut aina tarvittaessa apua myös Veikan kanssa. Veikkiksen osalta saatiin myös estepuolen valmennus kuntoon, kun sain marraskuussa ilokseni todeta Sten Kallasten olevan meille sopiva valmentaja. Estevalmentaja puuttui enää Winnieltä.

Winnien kanssa estevalmentajan löytäminen on ollut haasteellista, sillä ponin kotitallilla on käynyt estevalmentajia hyvin harvakseltaan tai sitten valmentajat ovat olleet "tyyriitä nimivalmentajia", joiden 4 hengen ryhmätunnista en ole valmis maksamaan useita kymmeniä euroja ratsastaessani isojen puoliveristen seassa ponilla. Pelkoni on ollut, että hidastan tunnin kulkua ja saan vähemmän opetusta, koska "en ole kiinnostava ja potentiaalinen ratsastaja, joka kilpailee vähintään metrin luokkia aluetasolla". Harmittavaisen usein olen joutunut kokemaan olevani valmennustunnilla vain täyteratsukkona, koska ratsastan ponilla, jolla ei ole potentiaalia yli metrin radoille.

Meille oli onnenpotku, että ratsastuskouluajoilta tuttu kaverini Emma muutti samaan talliin hevosensa kanssa. Nyt meitä oli kaksi harrastetason ratsastajaa vailla estevalmentajaa, joten valmentajan löytäminen helpottui ainakin tuplasti. Lopulta saimme sovittua tunnin Julia Engblomin kanssa.

Itsenäisen alkuverryttelyn jälkeen aloitimme pohkeenväistö - kavalettitehtävällä, jonka myötä jo vakuutuin siitä, että tämä valmentaja on meille ehdottoman hyvä. Keskittymistä ja täsmällisyyttä vaativa tehtävä oli omiaan saamaan Winnie avuille ja minut kuskina rentoutumaan hieman. Pitkän sivun aikana nostettiin pohkeenväistöstä laukka, ylitettiin pieni este ja siirrettiin hevonen jo takaisin raviin ja kohti uutta väistöä. Poni pysyi hyvin kontrollissa ja itse sain heti alussa fiiliksen siitä, että minä määrään suunnan ja vauhdin, eikä Winnielle jäänyt sijaa pelleilyyn.

Väistöjen jälkeen jatkettiin kontrolliharjoituksilla lyhentämällä ja pidentämällä laukkaa. Kahden esteen suhteutettuun väliin piti saada ratsastettua neljä, viisi ja kuusi laukka-askelta säädellen laukan pituutta. Muistan tehneeni vastaavanlaista tehtävää muutama vuosi sitten onnistumatta ratsastamaan mitään muuta kuin viisi askelta pudottamatta laukkaa. Jotain kehitystä on siis tapahtunut, sillä nyt Winnie suoritti helposti kaikki vaaditut askelmäärät. Kun homma sujui suoralla linjalla, lisättiin tehtävään esteitä kaarevilla linjoilla ja yhden laukka-askeleen sarjaeste. 

Winnie toimi valmennuksessa melko hyvin. Se oli saanut syödä muutaman päivän rauhoittavaa, joka vaikutti poniin taas tasoittavasti. Kun poni käyttäytyi hyvin ja pysyi avuilla, onnistuin itsekin ratsastamaan rennompana. Suurimmat ongelmakohdat ratsastuksessani tämän ensimmäisen valmennuksen perusteella on oikaiseminen esteiden jälkeen ja pidättäminen liikaa kädellä. Pidättäminen johtuu omasta jännityksestäni; haluan varmistella, että poni on lyhyenä ja kontrollissa, eikä pääse yllättämään minua sivuloikilla tai ryntäämisellä. Jäin varmistelemaan aivan turhaan, vaikkei poni ollut koko valmennuksen aikana näyttänyt merkkejä villiintymisestä. Sainkin ohjeeksi käyttää ohjaa vain sen verran, mitä tarvitsen kääntämiseen. Jalalla taas saisin ratsastaa ponia paremmin kohti kuolaintuntumaa ja samalla ylläpitää tasaisen laukan tahdin myös kaarteissa.

Kun keskityin ratsastamaan Winnietä esteiden jälkeen suoraan, laskeutui poni hyvin usein esteeltä väärässä laukassa. Kun joudun korjaamaan laukkaa ravin kautta, katoaa tottakai laukasta tahti. Julian vinkki olikin käyttää harkintakykyä ja ratsastaa mahdollisesti seuraavalle esteelle vastalaukassa; mikäli hevosella on hyvä tasapaino ja seuraavalle esteelle on lyhyt matka, on hyppy helpompi tehdä tahdikkaasta ja pyörivästä laukasta, vaikka se olisi väärä. Lyhyellä tiellä laukan vaihtamiseen menee paljon aikaa, eikä matka välttämättä riitä hyvän laukan saavuttamiseen ennen estettä. Toki helpointa olisi opettaa hevonen vaihtamaan laukka askeleessa, mutta Winnielle tätä ei haluta vielä opettaa, sillä tällä hetkellä on tärkeämpää, että vastalaukat pysyvät vahvoina kouluratoja ajatellen. 

Lyhyempien tehtävien jälkeen hypättiin vielä pidempää rataa, joka sujui Winnien kanssa oikein kivasti. Winnie onnistui antamaan itsestään ihan hyvän kuvan, enkä onneksi itsekään ollut aivan huonoimmillani ratsastukseni suhteen. Tulevaisuuden suunnitelmana olisi käydä kerran-pari kuussa valmennuksessa, minkä uskon vaikuttavan niin omaan ratsastukseeni kuin Winnien ratsastettavuuteenkin erittäin positiivisesti. Jos viime vuonna päästiin nousemaan omin neuvoin 90-radoille, niin valmennuksen myötä saadaan varmasti paljon aikaiseksi ja ratoja tuolla korkeudella vielä paljon sujuvammiksi!
Valmennusta oli kuvaamassa Carita Iivonen, jolle kuuluu iso kiitos postauksen kuva- ja videomateriaaleista!

0

Kunnon eväillä kilpailukauteen

Winniellä on ollut kevyt talvivillityskausi. Toisinaan, kun tähdet ovat kohdillaan ja satulahuopa oikean värinen, eikä maneesissa ole muita hevosia, on poni ollut super miellyttävä ja mukava ratsastaa. Helppoja päiviä kohden onkin sitten ollut vähintään tuplasti villipäiviä, tai ainakin siltä välillä on tuntunut. Milloin alla on tikittävä aikapommi, milloin taas laukka-avuista pukittava katapultti. Pääasiassa ponin villipäivät on kuitenkin kohdattu huumorilla ja keskittyen kahta kovemmin työntekoon.

Esteillä villipäivinä huumori on ollut vähissä niin minulla kuin ponin omistajalla Maijullakin. Esteet tuovat sen pienen lisän, jonka myötä ylimääräisiä pyrähdyksiä tai hypähdyksiä ei olekaan niin helppo sietää ja ohittaa laittamalla vain pohkeet tiukasti ponin kylkien ympärille. Noidankehä onkin valmis, kun poni huomaa kuskin jännittävän, eikä varsinaisesti toimi sitä helpottaakseen.

Meidän estetreenipäivissä on siis valtavia eroja. Jännäkakkapäivänä hypätään pieniä ja lyhyitä tehtäviä keskittyen hengittämään esteiden välissä ja huokaistaan helpotuksesta, kun treenistä selvittiin kunnialla. Hyvinä päivinä taas fiksu ja suoritukseen keskittyvä poni valaa itseluottamusta myös kuskiin ja luo taas toivoa siitä, että voidaan taas tälläkin kaudella selviytyä estekilpailuista.

Oma jännitykseni keskittyy onneksi esteiden välien ratsastamiseen, eikä niinkään hyppyihin. Takapuolessa kutittelee pieni pelko siitä, että Winnie lähtee käsistä tai pukittaa esteen jälkeen, eikä kuuntele pidätteitä ennen esteitä. Kun toistojen myötä poni treenin edetessä rauhoittuu ja tasoittuu, alkaa jännityksenikin hiipua vähitellen. Jännitys on myös hyvin päiväkohtaista ja tilannesidonnaista - kun Winnie toimii avuilla alkuverryttelystä saakka, ei hyppääminen jännitä laisinkaan. Kun taas tamma päättää hypähdellä jo alkuraveissa, ei jännitystä voi estää.

Kaikeksi onneksi tähänkin ongelmaan on saatu tuplaratkaisu. Hain Winnielle uuden pussin Vimital Focusia, jota poni saa syödä päivän- pari ennen estetreenejä, mikäli se on ollut ponimaisella tuulella. Rauhoittava jauhe on toiminut odotusten mukaisesti ja tasannut ponin pääkoppaa juuri sopivasti, jotta hyppääminen olisi kivaa meille molemmille osapuolille.

Rauhoittavien lisäksi apua saadaan jatkossa myös valmentajasta, sillä meille on Winnien kanssa vihdoin löytynyt estevalmentaja, joka pääsee käymään tallilla säännöllisesti ja jonka opetustyyli sopii niin minulle kuin ponillekin. Valmennusuutisia siis tulossa myöhemmin omassa postauksessaan!

Näillä eväillä jatketaan kohti kauden ensimmäisiä kilpailuita, joissa hypätään Winnien kanssa 80 ja 90 luokat jo muutaman viikon kuluttua. Kunhan ponin ja kuskin hermot pysyvät kasassa, voidaan toivoa yhtä sujuvia suorituksia kuin muutaman viikon takaisessa itsenäisessä treenissä, josta on pätkiä  alla olevalla videolla.

6

Pakkasen purema tuhma poni estevalmennuksessa

Veikalle kertyi hyppylomaa, kun maneesin pohjalle levitettiin valtava määrä kuitua. Kuidun sekoittuminen ja asettuminen vei aikaa, minkä vuoksi hyppäämisen omassa maneesissa sai unohtaa lähes pariksi kuukaudeksi. Tämän vuoksi jouduttiin lähtemään Veikkiksen kanssa kylmiltään Sten Kallasten tämän vuoden ensimmäiseen estevalmennukseen naapuritallille.

Valmennuspäivänä oli tolkuttoman kylmä. Pakkasta oli aamulla yli 10 astetta, mikä tuntui jäätävältä, kun pitkään lämpötilat olivat pyörineet plussan puolella. Reilun kilometrin kävelymatkaan valmistauduttiin kunnon toppavaatekerrastolla, mutta silti varpaita jo palelsi perille päästessä. Veikka sen sijaan vaikutti tyytyväiseltä paksussa mammuttikarvassaan.

Tiedä sitten johtuiko kovasta pakkasesta ja hyppylomasta vai mistä, mutta Veikka oli kovin virkeällä päällä. Alkuverryttelyt ravissa ja laukassa sujuivat moitteitta, mutta jo puomitehtävälle siirryttäessä alkoi poni kuumua. Muutamista ensimmäisistä kavalettihypyistä selvittiin vielä kunnialla, mutta pian Veikalla napsahti. Poni ampaisi kavaletilta täyteen laukkaan, eikä kuunnellut pidätteitä. Sama toistui muutaman kerran ja jouduin pysäyttämään tuhman ponin ulko-ohjalla päin seinää.

Tämä oli minulle täysin uutta käytöstä Veikalta. Ponin tuhmuustapa on ollut kyllä "lähdöt", mutta itse en ole joutunut niitä kokemaan. Esteillä Veikka on ollut tasaisen kiltti ja korkeintaan sujahtanut esteistä ohi, jos sitä on jännittänyt. Nyt poni kiikutti minua kuin märkää rättiä, vaikka yritin kaikin voimin pysäyttää sitä yhden ohjan käännöksellä.

Sain neuvoksi ratsastaa Veikkaa lyhyemmässä laukassa ja istuen hyvin pystyssä. Näin Veikka ei saanut vapautta venähtää pitkäksi ja etupainoiseksi ja sain sen pysymään paremmin hallinnassa. Kotitehtäväksi sain ratsastaa vahvemmalla kuolaimella siirtymisiä esteillä; siirtymisiä ja pysähdyksiä esteiden välissä niin, että hevonen ei pääse paahtamaan esteiden jälkeen. Kun ponin hallittavuus paranisi, voisi kuolaimen vaihtaa taas takaisin pehmeämpään. Paha tapa vain pitäisi saada kitkettyä pois mahdollisimman pian.

Hyppäsimme valmennuksessa kääntämiseen keskittyviä tehtävää melko pienillä korkeuksilla. Kun Veikka oli hieman rauhoittunut ja taas paremmin avuilla, sujui tehtävätkin kiitettävästi. Hieman harmitti, että oma varmuus kärsi Veikan lähtöjen myötä; en uskaltanut antaa ponin laukata riittävästi eteen ennen kaikkia hyppyjä, vaan jäin varmistelemaan ja lyhentämään ponia liikaakin.

Tehtävässä keskityttiin laukan säätelyyn ja täsmällisiin teihin. Maapuomien väliin tuli ratsastaa tasan kuusi askelta ja jatkaa tehtävää kolmelle kavaletille. Kuten viime valmennuksessakin, nyt taas synnättiin esteiden keskelle ratsastamista. Suoralla tiellä ponin tulisi olla suora ennen estettä ja myös sen jälkeen, enkä saisi oikaista teitä hyppäämällä vinoon tai esteen reunasta. Veikka suoriutui tehtävästä hyvin, kunhan malttoi hieman odottaa. Laukat vaihtuivat esteiden päällä ja hypyt olivat sujuvia. 

Valmennuksen lopuksi hypättiin vielä rataa, jossa työskentelyyn otetiin mukaan okserit. Ensimmäisellä yrityksellä Veikka otti radan ensimmäiseltä okserilta puomin alas ja pinkaisi siitä suuttuneena puoli kierrosta hallitsemattomasti maneesia ympäri. Toisella yrityksellä puomit pysyivät jo kannattimillaan ja Veikkakin pysyi housuissaan.

Sama rata tultiin vielä pienillä muutoksilla toisin päin ja päästiin lopettamaan tunti hyvillä mielin. Nyt siis vaihdetaan hetkellisesti estekuolain ja treenataan kontrollia kotona ennen seuraavaa valmennusta. Eiköhän tämä tästä, laitetaan pakkasen ja innostuksen piikkiin tämä kerta!

Kuvista ja videoinnista kiitos Moonalle!

0