HIHS 2017 kuvina

Koin jälleen olevani etuoikeutettu, kun sain mahdollisuuden lähteä Helsinki International Horse Showhun Playsson.netin puolesta. Pääsin koko viikonlopuksi seuraamaan huippuratsastusta aivan aitiopaikoilta ja imemään itseeni tapahtuman intensiivistä tunnelmaa ja nauttimaan pitkästä aikaa valokuvaamisesta. Suuri osa viikonlopusta kuluikin areenan reunalla kameran kanssa notkuen. Samassa toki iski pieni epätoivo ja kateus ammattikuvaajien kuvauskalustoa kohtaan - kunpa olisi hieman ylimääräistä rahaa kameraan laitettavaksi..!

Vaikka tapahtumassa esteratsastus onkin suuressa osassa, pääsin iloitsemaan myös kouluratsastustarjonnasta. Erityisen ilahtunut olin väliaikaohjelmien miniklinikoista, joilla huippuvalmentajat onnistuivat antamaan ajateltavaa hämmästyttävän lyhyessä 15 minuutin ajassa niin koulussa kuin esteilläkin. Esteratsastuksen olympiamitalistin Peder Fredricsonin klinikasta voi lukaista artikkelin portaalista.

Inter-tason kouluratsastusta pääsee seuraamaan hirmu harvoin ja silloinkin täytyy varta vasten lähteä Turusta kauemmas kisapaikalle. HIHSissä pääsin juuri sopivissa määrin ihastelemaan aivan liian helpon näköisiä piruetteja ja sarjavaihtoja.

Täytyy myöntää, että olen hirvittävän huono seuraamaan esteratsastusta. Nautin itse hyppäämisestä ja kilpailemisesta, mutta koska hyppäämiseni on niin harrastelua, en jaksa useinkaan innostua kilpailuiden seuraamisesta. Täydessä jäähallissa 140-160 senttimetrin ratojen seuraaminen oli kuitenkin kutkuttavaa, kun ratsukot joutuivat viemään osaamisensa äärimmilleen. Pienempien ratojen seuraamisesta varmasti oppisin pienten luokkien hyppääjänä enemmän, mutta näissä kilpailuissa viihdearvo oli kohdillaan.

Sunnuntaina ratsastettu World Cupin osakilpailu oli tunnelmaltaan erityisen intensiivinen, kun täysi jäähalli eli suorituksissa täysillä ratsastajien mukana. Ratojen viimeisillä esteillä saattoi kuulla yleisön pidättävän hengitystään! Yleisöä kehui myös luokan voittoon ratsastanut Jur Vrieling pressitilaisuudessa palkitsemisensa jälkeen.

Tämän vuoden HIHS oli minulle vasta toinen, mutta jäin jo innolla odottamaan taas seuraavaa. Päälimmäiseksi viikonlopusta jäi ylpeys siitä, että meillä on Suomessa näin iso ja hieno tapahtuma, jossa on mahdollisuus järjestää jopa World Cupin osakilpailuja!

6

Itsevarmuutta ihan tavallisella ratatreenillä

Edellisestä estetreenistä Winnien kanssa on päässyt vierähtämään tovi. Joitain viikkoja sitten suuntasimme ponin kanssa naapuritallin kilpakentälle, jossa oli pitkälle syyskuulle rutkasti valmiita esteitä, joista sai helposti muodostettua pidemmänkin radan. Tällä kertaa suunnitelmana oli hypätä juurikin rataa, eikä treenata erityisesti mitään tiettyä osa-aluetta. Tavoitteena oli vain sujuva ratatyöskentely aktiivisessa laukassa ja asiallinen esteistunta hypyissä.

Winnie oli rento ja letkeä, ehkä jopa liiankin. Vieraalla kentällä treenaaminen on selkeästi tuottanut tulosta, sillä tamma ei ole enää jännittynyt oikeastaan ollenkaan tutuksi tulleessa ympäristössä. Tässä kohtaa vuotta lohtu on enää pieni, sillä tulevat kilpailut ovat kaikki hallikilpailuita. Maneesissa Winnie on kuitenkin käyttäytynyt kilpailusuoritusten aikana mallikelpoisesti, vaikkakin ryhmäverryttelyt ennen varsinaisia suorituksia saattavat aiheuttaa haasteita tänäkin syksynä.

Ravi- ja laukkaverryttelyssä kuulostelin ponin mielentilaa ja totesin, ettei tällä kertaa luultavasti tarvitsisi jännittää ylimääräisiä koikkaloikkia tai liikaa kiihtyvää vauhtia. Aloitettiin helpoilla hypyillä yksittäisille esteille ja tehtiin samalla esteitä ponille tutuksi. Suhteutetut linjat tuntuivat helpoilta ja ponnistuspaikat osuivat pääosin aika hyvin kohdilleen. Homma oli helppoa ja varman tuntuista.

Winnie suoritti tasaisen varmasti ja uskalsinkin pyytää ponista hieman reippaampaa laukkaa. Tehtävät olivat noin 80 cm korkuisia ja tuntuivat juuri sopivan helpoilta. Muutamien toistojen jälkeen hypättiin rataa vielä hieman korkeampana, noin 90 cm korkeudella. Winnie suoritti edelleen tasaisen varmasti ja onnistui valamaan myös kuskiinsa hieman lisää itseluottamusta. Ehkäpä me voisimme selviytyä tällä kaudella vielä 90 radasta kilpailuissa!

Oma istunnalla jännittämisenikin tuntui hieman helpottavan treenin aikana. Alkutunnin hypyissä jäin jonkin verran vielä varmistelemaan turhan paljon ja istumaan pystyyn, mutta oman rentoutumisen myötä istuminenkin koki positiivisen muutoksen. Toki tekemistä vielä riittää, mutta sentään onnistun jo myötäämään ylävartalolla lähemmäs ponin kaulaa. Jalatkin pysyvät jo paremmin omilla paikoillaan, kun olen uskaltanut ratsastaa Winnietä eteen reippaammassa laukassa, jolloin hyppykaaretkin ovat parempia ja helpompia istua. Kunpa vain selkärankaan saakka iskostuisi se ajatus, että hieman liian kaukaa lähtevässä hypyssä on helpompi istua kuin liian lähelle estettä tulevassa!

4

Tärkeintä on arjen pienet onnistumiset

Blogin sisältöä tuottaessa keskeisessä asemassa on tekstien mielenkiintoisuus. "Millaisia uusia ja erilaisia aiheita keksin" ja "millaiset postaukset ovat lukijoiden mielestä kiinnostavia" -kysymykset pyörivät mielessä ahkerasti. Erityisesti valmennuspostaukset koetaan mielenkiintoisiksi, sillä monet toivovat saavansa vinkkejä omaan itsenäiseen ratsastukseen. Kilpailuraportit kiinnostavat myös, mutta joka viikolle ei riitä julkaistavaksi kisa- tai valmennuspostauksia. Suurin osa arjesta hevosten kanssa on kuitenkin sitä ihan tavallista arkea, jolloin tehdään kuitenkin se kaikkein tärkein työ.

Arki on harvoin erityisen kiinnostavaa, minkä vuoksi tavallisista läpiratsastuksista raportoimisen sijaan ainakin minun tulee helpommin venytettyä postausväliä. Vaikka bloggaaminen onkin minulle vain harrastus, tahdon kunnioittaa blogin seuraajia pyrkimällä tuottamaan laadukasta sisältöä. Itse en ainakaan jaksa lukea päivästä toiseen ympäripyöreitä kuvauksia siitä, kuinka nyt on kevennetty kahdeksikolla sinne ja tänne tai kuinka aamiaismurot maistuivat taas aivan yhtä puulta kuin joka ikinen aamu.

Bloggaajana en koe arkisia ratsastuksia kovin mielenkiintoiseksi, kun taas ratsastajana nautin niistä omalla tavallaan aivan erityisesti. Valmennuksissa pääsen oppimaan uutta ja viemään osaamistani äärirajoille. Kilpailuissa taas saan tilaisuuden esittää parasta osaamistani, mutta tavallisina arkipäivinä hevosen selkään kiivetessäni saan tehdä sitä tärkeää pohjatyötä, joka lopulta kehittää niin minua kuin ratsastamiani ponejakin kaikista eniten. Toisinaan on haastavaa vetää rajaa ratsastajan ja bloggaajan välille ja arvioida, onko arkisista treeneistä kirjoittaminen vaivan arvoista.

Valmennuksissa saan työkaluja arjessa toimimiseen, jotta voisin oppia ja kehittyä yhdessä ponien kanssa myös silloin, kun ratsastan yksin. Yhdenkään hevosen tai ratsastajan kehitys ei olisi kovin kummoista, jos oppimista tapahtuisi vain viikoittaisissa valmennuksissa. Kehittyminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja satoja, ellei tuhansia toistoja. Esimerkiksi Veikan kanssa se tarkoittaa lukemattomia askeleita avotaivutusta, lukemattomia laukannostoja ja loputtomasti siirtymisiä.

Muutama viikko takaperin Moona lähti kanssani tallille, kun ratsastin Veikan. Hyvin usein sovin kuvaustreffejä sellaisille päiville, joille olen suunnitellut jotakin "mielenkiintoista" tekemistä; rallittelua sänkipellolle, estetreenin tai vaikka kouluvalmennuksen. Tällä kertaa ohjelmassa oli kuitenkin aivan tavallista läpiratsastusta. Vastalaukkaa, avotaivutuksia, siirtymisiä ja paljon kaarevia uria.

Veikka toimi hirmu hyvin, paremmin kuin moneen moneen viikkoon! Tällä ratsastuskerralla oltiin taas aivan asian ytimessä: treenattiin arkisia asioita ja onnistuttiin niissä. Jälkeenpäin iski kuitenkin epävarmuus; kiinnostaako ulkopuolisia ne pienet ja tärkeät onnistumiset, vai onko itsenäisestä treenistä kirjoitettu postaus lopulta lukijalle pettymys?

Mitä ajatuksia arkiset treenipostaukset herättää sinussa? Kiinnostaako kentällä pyöriminen, vai jääkö arkiset postaukset lukematta?

8

Ponin ensimmäiset 2-tason startit ja ensimmäinen helppo A

Winnielle oli asetettu tavoitteeksi jo viime kaudella startata ponin ensimmäinen helppo A. Huonoksi onneksemme koulukisoja ei ollut kuin muutamat ja loppukauden kilpailuissa oli ohjelmana meille kaikista haastavin A:n ohjelma, joka jätettiin suorittamatta. Tällä kaudella kilpailuonni ei suosinut alkukaudesta, sillä naapuritallin koulukilpailut osuivat päällekkäin ponin laidunloman kanssa. Kauden ensimmäiset mahdolliset kilpailut olivat 2-tason kilpailut syyskuun lopussa.

Kuva: Henni-Leena Helenius

Ratojen suhteen tarjonta oli näissä kilpailuissa meidän puolella; B:n ohjelmana oli helppo B:3 ja A:n ohjelmana Kenttäkilpailuohjelma 6, jotka kummatkin sisältävät Winnielle suhteellisen helppoja tehtäviä. Epäröin vaativampaan luokkaan ilmoittautumista, sillä olisivathan kyseessä 2-tason kilpailut. Päädyin kuitenkin suhtautumaan kilpailuihin arvokkaana treeninä ja ilmoittauduin molempiin luokkiin tavoitteenani vain kartuttaa kilpailukokemusta.

Verryttelyssä Winnie yllätti positiivisesti toimimalla kuten mikä tahansa rutinoitunut kilparatsu! Poni keskittyi omaan tekemiseensä eikä hyppinyt, loikkinut tai ryöstäytynyt irti. Emme aiheuttaneet kaaosta tai edes pahennusta, joten ensimmäinen tavoite oli suoritettu jo ennen ensimmäisen radan alkua.

Kun verryttelykentältä siirryttiin suurelle kilpailukentälle, jolla olemme käyneet säännöllisesti treenaamassa itsenäisesti ja valmennuksissa, alkoi ponilla mennä kuppi nurin. Yhtäkkiä syksyn aikana tutuksi tullut kenttä olikin muuttanut muotoaan, eikä se enää ollut tuttu ja turvallinen. Winnie oli jännittynyt ja hypähtelikin muutaman kerran, eikä tilanne merkittävästi helpottunut kun pääsimme kouluaitojen sisäpuolelle. Aika loppui totaalisesti kesken, kun pilli jo soi. Hädin tuskin olin saanut kilpailuareenan kierrettyä ponin kanssa, kun piti jo lähteä suorittamaan.

Winnie ei rentoutunut, vaan jäi vastustamaan kaikkia apuja. Tuntui, kuin poni olisi katsonut minua yläkautta silmiin ja juossut samalla alta pois höyryjunan lailla. Lyhyiksi pätkiksi Winnie rentoutui hieman ja antoi jopa ratsastaa itseään, mutta rentous oli jo tiessään kun piti ratsastaa katsomon tai tuomarin pöydän ohi.

Jännittää jännittää jännittää, mutta kauniisti on korvat tötteröllä!

Vielä vaan jännittää! Ehtii kuitenkin katsoa vähän kameraan...

Varsinaisia rikkoja radalla ei sattunut, vaan poni oli tasaisen jännittynyt ja "huono" koko radan läpi. Pisteiden ja loppukommenttien suhteen molemmat tuomarit olivat samoilla linjoilla; saimme pisteitä 5,5 ja 6,5 välillä ja molemmat pitivät ponista, mutta toivoivat rehellistä peräänantoa ja rentoutta. Lopputulos oli meille 59,318%, joka oli mielestäni jopa hieman yläkanttiin suorituksen tasoon nähden - olivathan nämä sentään 2-tason kilpailut!

Ei ihan kuraa kuitenkaan alusta loppuun, vaan laukassa poni pystyi hitusen rentoutumaankin. Kuva: Henni-Leena Helenius

"Lopputervehdykseen sitä malttaa jo tulla rennosti, ei tää ollutkaan niin kamalaa" - toteaa poni.

Helpon A:n radalle vaihdoin Winnielle kanget, jotta saisin ratsastettua sen hieman terävämmäksi. Verryttely sujui taas yhtä kivasti kuin ensimmäiselläkin kerralla ja poni teki hyvällä asenteella töitä. Radalle lähdin odottavaisin mielin ja rennolla asenteella. Kunhan saataisiin enemmän rentoja pätkiä, olisin täysin tyytyväinen.

Poni tosiaan oli jälkimmäisellä radalla rutkasti rennompi ja vastasi jo paremmin apuihin. Muoto säilyi paremmin koko radan läpi ja poni kulki suuren osan radasta rehellisesti peräänannossa kaikissa askellajeissa. Viimeinen silaus ponin ratsastettavuudesta kuitenkin puuttui, mikä kostautui vaikeiden tehtävien kohdalla. En saanut ponia täysin rehellisesti ja rentona ohjien ja pohkeiden väliin, minkä vuoksi radalla tuli muutamia rikkoja, jotka luonnollisesti laskivat harmittavaisesti kokonaispistemäärää. Laukka vaihtui vastalaukassa vasempaan kierrokseen ja lävistäjällä keskilaukassa poni pääsi karkaamaan avuilta ja vaihtamaan taas laukan juuri askelta ennen siirtymistä raviin.

Huuupsista! Ois helpompaa laukata oikeaa laukkaa, sopiiko?

kuva: Henni-Leena Helenius

Tältä ensimmäiseltä helpon A:n radalta saimme pisteitä 4 ja 6,5 väliltä ja tuomarit kommentoivat taas mukavaa ja kaunista ponia, joka valitettavasti jäi hetkittäin pohkeen taakse, mutta väläytteli myös levollisia pätkiä. Kolmen selkeän rikon vuoksi pisteet jäivät 55,4%, johon olin kuitenkin varsin tyytyväinen, kun huomioin olosuhteet. Poni kuitenkin suoriutui ensimmäisestä A:n radastaan ja vielä 2-tasolla. Selkeästi Winnie tarvitsee nyt vain rutiinia kilpailutilanteisiin, jotta se pystyisi rentoutumaan ja suoriutumaan tehtävistä yhtä hyvin kuin kotona treeneissä. Siihen tavoitteeseen kun päästään, niin tätä ponia ei pysäytä enää mikään!

Kuvista ja kisapäivän tsempistä iso kiitos kuuluu ponitiimin ykkösjäsenelle Maijulle!

Kuva: Henni-Leena Helenius

Kuva: Henni-Leena Helenius

6