perjantai 2. kesäkuuta 2017

Hevoset kaivarissa - vuoden positiivisin hevostapahtuma

Pohdin melko pitkään osallistumista Hevoset kaivarissa -tapatumaan. Alkuvuodesta tuli jo käytyä hevosmessuilla ja nyt tiedossa olisi astetta kevyempi kaikille, eikä vain hevosihmisille suunnattu tapahtuma. Mielenkiintoisia luentoja ei siis olisi ohjelmassa, vaan kevyttä viihdepainoitteista ohjelmaa. Olisihan tapahtuma kuitenkin ainutkertainen ja puitteet niin hienot, ettei ilmaistapahtumaan osallistumisessa luultavasti mitään häviäisi.

Päädyttiin lähtemään tapahtumaan pienellä porukalla Moonan ja Maijun kanssa sunnuntaiksi. Itseäni olisi kiinnostanut kuvausmielessä erityisesti turnajaiset sekä working equitation -näytös, mutta harmiksemme ensimmäinen bussi Turusta lähti vasta ennen kahdeksaa. Näinollen ehdimme pelipaikalle vasta ennen puolta päivää seuraamaan esteratsastuksen suokkimetriä.




Kilpailun ensimmäisten ratsukoiden jälkeen olin jo aivan myyty. Mikä ihana tunnelma! Katsomo oli täynnä ihmisiä, jotka eivät tienneet suurella todennäköisyydellä hevosista - saatikka esteratsastuksesta - yhtään mitään. Kilpaileviin ratsukoihin suhtauduttiin kunnioituksella ja positiivisella fiiliksellä. Puomin pudotessa yleisö kohahti ja kiellon jälkeen esteen ylittänyt ratsukko sai raikuvat aplodit, joiden saattelemana oli varmasti mukava jatkaa radan ratsastamista. Voi kunpa kaikissa kilpailuissa olisi tällainen tunnelma!

Puolen päivän aikoihin istahdettiin evästämään bloggajaapiknikille, josta seurailtiin sivusilmällä hellyyttävää herrasmiesten katrillia. Huikea suoritus etenkin 10-vuotiaalta pikkumieheltä, joka suoritti pitkän ohjelman ulkomuistista pikkuruisen ratsunsa kanssa! Samassa oli mukava vaihtaa ajatuksia ja kuulumisia bloggaajakollegoiden kanssa.



Expo oli yllättävänkin kattava, mutta ostoksia en päässyt tällä kertaa tekemään. Kevään ja kesän uutuuksia oli paljon näytillä, mutta alennukset sen sijaan tuntuivat jääneen tarjonnasta. Onneksi varsinaisia tarpeita ei ollut, joten jos nyt ei ollut aivan helppoa, niin oli kuitenkin kohtuullisen vaivatonta tyytyä hypistelemään ihania varusteita tekemättä ostoksia.

Meidän osalta aurinkoinen ja ihanan lämmin päivä päättyi cityravien ja islanninhevosten passijuoksukilpailuiden seuraamiseen. Uskokaa tai älkää, ravit olivat elämäni ensimmäiset! Tällaiselle poniratsastajalle oli melkoisen hieno kokemus päästä seuraamaan raveja aivan eturivin paikoilta hevosten juostessa ohi vain metrien päästä.

Suunnitelmissa oli alunperin jäädä seuraamaan vielä GP esteratsastusta, mutta ruuanetsintäreissumme pääsi venähtämään yllättävän pitkäksi. Lopulta jouduimme toteamaan, ettemme ehtisi takaisin pelipaikalle ennen kilpailun loppua. Varsin onnistunut ja positiivisesti yllättänyt päivä kuitenkin!



Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat