maanantai 25. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäisessä Vaurion valmennuksessa

Kuten olin Harrille luvannut, se sai edelleen viettää varhaiseläkepäiviään, kun Ville Vaurio aloitti taas kuukausittaiset valmennukset tallillamme. Ilokseni pääsin kuitenkin osallistumaan valmennukseen mini-Winniellä, jonka kunnon arvioin olevan jo sen verran hyvä, että se kevyestä valmennustunnista selviäisi.


Saatiin aikaan huippu ryhmäjako ja päästiin samaan ryhmään Maijun ja Winnien kanssa. Kaksi pientä ponitammaa sopi samalle tunnille kuin nakutettu! Ponit ovat suunnilleen yhtä nopeita liikkujia ja suorittavat tällä hetkellä melko samantasoisia tehtäviä.

Ensimmäisellä valmennustunnilla tehtiin hyvin perusjuttuja; pääty-ympyröitä ja kulmia alkuun, laukkaa pääty-ympyrällä ja myöhemmin käynnissä ja ravissa voltteja pitkille sivuille. Näillä tehtävillä kartoitettiin mainiosti tilannetta, missä molemmat ratsastajat menevät poniensa kanssa; mini-Winnien toispuolisuus ja takaosan heikkous tulivat esille ja pääsimmekin pureutumaan näiden heikkouksien työstämiseen.



Vähitellen olen ryhtynyt ratsastamaan pikku Winnietä tavoitteellisemmin ja vaativammin; sen kunto ei ole huipussaan, mutta kohentunut koko ajan. Uskallan vaatia työskentelyä jo pidempiä ja pidempiä jaksoja unohtamatta kuitenkaan kävelytaukoja. Tahdikkuutta, tasaisuutta ja pehmeyttä vaatiessa esiin on noussut ponin toispuolisuus vasemmalle; poni on hieman venkula ja mieluusti jää kiinni vasempaan ohjaan ja kuuroutuu vasemmalle pohkeelle. Valmennuksessa sain ohjeeksi ratsastaa vain entistäkin vahvemmin vasemmalla pohkeella; kun pohkeen saa läpi, alkaa poni vähitellen pehmetä ohjallekin.

Pikkuponi jaksoi suorittaa hirmu hienosti ja lopputunnista se liikkuikin jo aivan eri tavalla kuin alussa. Pikku-Winnie sai paljon kehuja tahdikkaasta ravistaan ja laadukkaasta laukasta. Kunhan vain jaksaa tehdä töitä ja kohottaa ponin kuntoa, voi tästä tulla todella hieno!

8 kommenttia

  1. Söpö pikku-winnie ja hyvä sinä! Hienosti teillä meni kuvista päätellen, eiköhän se tuosta parane vielä ihan hullun lailla!

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan takaosaan saadaan lihaksia ponille niin päästään aika pitkälle. :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää, mutta ehkä itse olisin ratsastanut vieläkin reippaammin eteen. Alkuverkkojen jälkeen niin reipasta laukkaa kun hevosesta lähtee, että takajalat saadaan oikeasti töihin. Sen jälkeen vasta korjaamaan hevosta edestä. Mutta en kyseenalaista valmentajan toimintatapaa, varmasti eri tavoilla voidaan päästä samaan lopputulokseen! :) Kuinka usein pääset ratsastamaan tätä ponia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen kokenut tämän ponin kanssa toimivammaksi tavaksi ratsastaa sen ensin pyöreämmäksi ja avuille, ja lähteä siitä aktivoimaan takajalkoja ja liikettä suuremmaksi. Kukin toki tavallaan, itse olen kokenut Villen valmennustavan itselleni sopivaksi :)
      Pikku-winnie on oikeastaan vapaassa käytössäni, saan ratsastaa sitä niin paljon kuin ehdin. Nyt olen ratsastanut ponia pari-kolme kertaa viikossa.

      Poista
  3. Ettekö valmentaudu saati kisaa harrin kanssa enään ollenkaan vai? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harri saa olla talven ajan kevyemmällä, keväällä katsellaan missä määrin palataan treeniin ja kisoihin :) Harri on kuitenkin jo 20-vuotias, eikä ikuisesti kestä rankkaa valmennus- ja kisakäyttöä.

      Poista
  4. Eniten silmiin pisti sun tosi kovan näköinen käsi! Ihme ettei Ville puuttunut siihen, teki itsellä jo pahaa katsoa. Käytä enemmän pohjetta ja harjoittele tasaista kättä niin projektitkin uskaltaa tulla hyvälle tuntumalle, äkillinen nykiminen ei auta. Jokaisella on omat ongelmansa ja uskon että sun ratsastus pääsisi ihan uuteen sfääriin jos opettelisit tasaisempaa kättä! :) Söpö karvainen poni tämä Winnie ja tykkään lukea sun blogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti ensimmäisenä tuli mieleen, että mahdoitkohan katsoa videota loppuun saakka, tai katsoitko ilman ääniraitaa? Valmennuksen (ja videon) aikana Ville korjasi ratsastustani moneen kertaan ja jo yhden valmennuskerran aikana löysin keinoja ratsastaa ponin pehmeämmäksi ja tasaisemmaksi kädelle. Valmennuksen lopussa poni oli kädelle hetkittäin jo höyhenenkevyt ja pääsin ratsastamaan sitä pääasiassa pohkeella.
      Hassulta ehkä kuulostaa, mutta yleisesti olen saanut positiivista palautetta kädestäni. Toki olen ratsastanut pääasiassa Harria, joka on aivan toisenlainen ratsastaa kuin tämä poni, joka helposti kaatuu kädelle, nojaa ja vemputtaa päätään vaikkei ohjista vetäisikään.

      Toki parannettavaa on, enkä alkutunnista ratsastanut kovin huomaamattomalla ja tasaisella kädellä. Tällöin tein virheen jäädä vetämään vastaan, kun poni painoi kädelle. Mutta suunta ylöspäin, sen vuoksi valmentaudun!

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat