torstai 9. lokakuuta 2014

Syysmietteitä



Syksy on täällä! En vain oikein tiedä mitä mieltä siitä olisin. Ruska on ihanaa, ulkona on niin kovin nättiä. On kiva kun ilmat viilenee ja saa pukea päälle kivoja lämpimiä vaatteita, hupparin päälle voi laittaa toppaliivin paahtumatta ja Harrillekin on saanut kaivaa kaapista fleeceloimen alku- ja loppuverryttelyiden ajaksi.

Samassa kuitenkin päivät ovat lyhentyneet aivan hirvittävää vauhtia. Joka päivä tulee hämärää jo yhtä aikaisemmin ja aikaisemmin, eikä mielialaa kohota märät ilmatkaan. Jäätävä tihkusade ei tunnu kivalta sitten laisinkaan... Pimeys ja vesisade taas ajaa meidät väkisinkin treenaamaan maneesiin, mistä en tykkää yhtään. Jos vain olisi mahdollista, ratsastaisin aina kentällä! Kun kenttä on kurainen ja pimeä ja viereisellä tiellä vielä kiihdyttelee ja keulii mopoja, alkaa maneesi kuitenkin tuntua mukavammalta paikalta, vaikka siellä olisikin ruuhkaa ratsukoista.

Mitä mieltä te olette syksystä, miten se vaikuttaa treenaamiseenne, vai vaikuttaako ollenkaan?


Pimeydestä ja muista kiireistä johtuen kuva- ja videomateriaali on jäänyt taas luvattoman vähäiseksi. Kunhan nyt joskus edes ehtisin tallille valoisaan aikaan ja ilman tiukkaa aikataulua, voisin yrittää vihdoin taas saada kuvaajaseuraakin kentän laidalle. Hartsan kanssa seura olisi vain mukavaa, mutta Aksun kanssa ihan tarvitsisin seuralaisen tallille esteitä nostelemaan ja henkisenä tukena olemiseen. Jokin itsesuojeluvaisto tässä on vuosien aikana kuitenkin muodostunut, enkä kovin mielellään hyppää ihan yksinäni.

Lähiaikoina on ohjelmassa Harrin kanssa kouluradan treenaamista ahkerasti, koska vähän reilu viikon päästä on aika lähteä taas kisoihin onnea koittamaan ja hakemaan vielä viimekertaista parempaa tulosta. Treeneissä on mennyt kyllä yllättävän hyvin, luottavaisin mielin lähdetään kilpailemaan!

6 kommenttia

  1. Itse rakastan syksyä, mutta vihaan sitä syksyn ja talven välistä aikaa jolloin on aivan liian kylmää ja sateista. Ponini virkistyy aina syksyisin kovasti, ja käydään paljon maastoilemassa syksyisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin totta! Alkusyksy on ihana, mutta loppusyksyn kylmät räntäsateet ja lehdettömät puut sekä pimeys ei kyllä houkuttele. :/

      Poista
  2. Mä vaan vihaan syksyy ja talvee. Kaikki meijän hepat villiintyy, ja maneesiikaa ei oo viel rakennettu, ni joutuu siel pimessä märässä kentässä kahlimaan, ja hepat pelkää pimeetä. Talvel on sit kenttä koko ajan jääs ja on kylmä ja masentaa. Ei voi treenaakkaa kunnol, ku talveks varataan ain valkutki täytee, eikä äiti suostu varaa niit ajois. Sit hepat vaan lihoo ja on ihan turha tähdätä taas kesäks mihinkää kisoihi ku hepoist on tullu laiskoi köntyksii. Joo avauduin :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, ei kuulosta kivalta! Tsemppiä kuitenkin tulevaan talveen, toivotaan että pääsette treenaamaankin. :)

      Poista
  3. Meillä syksy on vuodenaika siinä missä muutkin, mutta hevoseni on niin herkkäjalkainen, että mutakeleillä tarhan kunnossapito tulee todella kalliiksi. Hevoseni on myös hieman säpsy, ja maneesissa treenatessa syystuulet saattavat hieman häiritä. :/ -Klaara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy olisikin siedettävämpi, mikäli se olisi kuiva vuodenaika! Kylmyys ja pimeys ei estä treeaamista, mutta märät kentän- ja tarhanpohjat harmittaa. :/
      Meillä syksyssä harmittaa erityisesti tuo kentän märkä pohja, joka ajaa meidät väkisin treenaamaan sisälle maneesiin. Siellä taas on jatkuvasti ruuhkaa ja Harrilla on tapana jännittyä ja säpsyä ruuhkaisessa maneesissa, jossa hevosia sinkoilee ohitse joka ilmansuunnasta ja kaikissa askellajeissa.

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat