keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Pahis neljällä kaviolla

Viime kuussa alulle laitettu valokuvauskilpailu on valitettavasti peruttu hyvin vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Yritetään uudestaan kun teitä lukijoita on 500!


Winniellä on tainnut nousta vähän tuleva talvi päähän. Viilenneet ilmat on saaneet tammaan ylimääräistä virtaa, mikä purkautui eilen ihmeellisenä hyppimisenä ja loikkimisena joka suuntaan, kun ratsastin yksin kentällä. Poni sai todellisen kurinpalautuksen, eikä keskusteluvaraa tällä kertaa ollut - nyt oli tasan tehtävä niin kuin hallitus määräsi! Lopulta Winnieltäkin loppui pelleilyinto ja se rauhoittui ravaamaan nätisti. Palkkioksi rauhoittumisesta poni sai lopettaa työt ja palata talliin syömään iltaheiniään.

Tänään kävin kuitenkin varmistamassa, että Winnie varmasti käyttäytyisi ratsastuskoulun tunnilla illalla hyvin. Kävin päivällä juoksuttamassa ylimääräiset energiat pois, että Winnien on illalla helpompi keskittyä työntekoon ja miellyttämään ratsastajaansa edes jossain määrin.

Winnie sai verrytellä maneesissa ensin jumppapallon kanssa. Poni potki palloa taas innoissaan ja tuuppi sitä turvallaan. Harmitus oli silmin nähtävissä kuin pienellä lapsella, kun pallo laitettiin sivuun ja poni komennettiin töihin isolle ympyrälle. Winnie haikaili pallon perään, mutta unohti sen kuitenkin pian. Vähän käyntiä molempiin suuntiin, sitten ravia ja vähän vielä laukkaa.




 Winnie saa ensi kuussa kengät. Koska pakkaskelit lähestyvät kovaa vauhtia, laitetaan ponille alle saman tien myös hokit. Hokinpolkemien varalta kävin tänään ostamassa putsit, jotta vältytään suuremmilta vahingoilta. Winnien jalat ovat jotenkin sen kokoiset, että sopivia putseja oli yllättävän vaikea löytää! Joko ne olivat liian kireitä tai liian pitkiä. Lopulta löysin neopreeniset Full -koon putsit, joita saa helposti lyhennettyä ihan saksilla.




Winnie sai myös mustan, simppelin korvahupun tulevalle kesälle kärpäsiltä suojaamaan. Korvaosat ovat hieman liian pitkät, mutta ne on helppo pienentää ompelukoneella.

3 kommenttia

  1. Ihana Winnie! Meidänkin heppa on saanut ylimääräistä energiaa ja piristynyt kummasti tän viileän syksyn myötä :)

    VastaaPoista
  2. Heippa! Pitääpä nyt oikein kommentoida, kun osui niin yksiin havainnot Winniestä tällä kertaa omien kanssa. Ollaan tehty Winnien kanssa töitä keskiviikon tunneilla siitä asti, kun se tunneille tuli, ja olen kovasti tykästynyt poniin. Hyviä ja huonoja päiviä on. Viime viikolla kaveri oli oikea enkeli, tosi taitava ja yritteliäs, vaikka tehtiin sille varmasti vaikeita juttuja. Eilen taas oli keskittyminen tiessään. Loikkia ja pukkeja ja kiukuttelua, kun kuski pysyikin selässä, eikä antanut riekkua. Meni silti kiukuttelun lomassa hienostikin. On se hauska lapsi. Täältä on ollut kiva seurata teidän puuhia. Tietää aina vähän, mihin varautua. ;) Hyvää työtä teet ponin kanssa, ja blogisikin on oikein mainio.
    Terkuin, Susanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No moikka! :)
      Kiva kuulla, tai siis ei tietenkään kiva kuulla että poni on pelleillyt, mutta kiva kuulla myös ratsastajan kokemus tunnilta ja ylipäätänsä ponista. :) Ilmeisesti Winnie tarvitsee sitten vieläkin enemmän tekemistä ennen tunteja, yritän varautua ensi viikolla vielä paremmin. ;)

      Voisin kokeilla myös jotain vähän kovempaa kuolainta, josko parempi jarru rajoittaisi tuota riekkumista. Voi olla että jätän sulle ensi viikoksi lapun Winnien oveen koskien varustevalintoja! Tänään tutkaillaan myös ponin yleiskuntoa, ettei se vain ole kipeä mistään ja sen takia protestoi..

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat